8.3.2017

Astun raatihuoneesta. Naakat kaartavat tornin takaa ja lakaisevat pitkillä siivillään, pitkillä siivillään, mitä? Vanhuksia hattarapäitä? Heineken-telttojen alla. Minun teki mieli sanoa helttojen, mieli ui vielä helttapuroja. Naakat ovat lakaisseet lakaisemansa. Ne kaartavat toistamiseen tornin takaa ja raatelevat pitkillä kynsillään, pitkillä kynsillään, mitä? Lapsia pellavapäitä? Škoda Octaviain kattojen alla. Minun teki mieli sanoa mattojen, mieli ui vielä mattolaitureilla. Naakat ovat raadelleet raatelemansa. Ne kaartavat kolmattamiseen tornin takaa ja repivät pitkillä nokillaan, pitkillä nokillaan, mitä? En voi jatkaa näin. En voi jatkaa näin. Näen vaimoni epätoivoiset kasvot. Ystäväni tarvitsevat virkistystä. Selkäni takana raatihuoneen valtava ovi kolahtaa kiinni. Naakat kaartavat – helvettiin naakat! En voi jatkaa näin. Vaimoni; ystäväni; epätoivo; virkistys. Selkäni takana kolahtaa – ah! byrokratian henki on siis vapautettu. Olenko minä byrokratian henki? En. Tuuli joka paperit sotki? Sekään en. Mikä minä olen? Ah, ovi kolahti, seitsemän metriä korkea, kiiltää viileänä selkäni takana. Sinne ei ole paluuta. Ovi kolahti, ah; ah; ah; ah.

Ei kommentteja: