Olenko minä oman itseni häirikkönaapuri

Voi voi kun saisi vain maata hiekassa paratiisisaarella. Jonkinlaisena lammikkona, josta on yhteys mereen -> vesi vaihtuu ja äyriäisvalikoima. Tai kasvoillaan, mutta sellaisessa erikoishiekassa jonka läpi on kevyt hengitellä viileää atolli-ilmaa.

Hän uskoi vuoroin ylä-, vuoroin alahampaisiinsa, muttei millään hahmottanut niitä oleviksi samaan aikaan, ennen kuin muuan tirskahteleva suuhygienisti opetti sen hänelle. Kuinka sinä osasit, hän kysyi ihastellessaan ennenkokemattomia hampaitaan. Katsos, sanoi suuhygienisti, opiskelin aikoinani kirkkomusiikkia.

Yö, tiellä loskaa, kymmeniä kävelyllä, vieressäni joku tuttu, hei tuttu, hei hei

Heti hänen astuessaan ravintolaan heidän hyväkuosisten päällystakkiensa välille syntyi lämmin yhteys.

Ankka kuvitteli rinnalleen hanhen, jolle sattui lakkaamatta mitä hirveimpiä, höyhenet räjäyttäviä onnettomuuksia, ja itse vain nautti vieressä vaaran hurmaa.

Minulla ei ole mitään sanontaa, mutta suhtaudun varovasti vakavaan kirjoitteluun, vakavat kirjoitukset ottavat joskus toteutuakseen. Bert otti hypyn tosissaan, minulle riitti kuvitteellinen hyppy. Hän, afooristi, sanoikin kerran arvoituksellisesti: "Kuule, sinä hirttosolmuin höllentäjä, joka kuitenkin hakeudut niiden ääreen."

Bertiltä on peräisin sanonta "tulla heitetyksi arkussa joen pohjaan kirjoittaakseen itsensä ylös sieltä".

Paapuurissa tapasinkin nuoruudenystäväni Bertin, ja yhdessä päätimme hurmapäissään hypätä kalliolta alas. Viime hetkellä rohkeuteni petti ja jäin yksin korkeuksiin. Bert vielä käänsi ilmassa päätään ja huusi Mitä ihmettä! Tällainen on senjälkeisen yksinäisyyteni luonne.

Ensimmäinen pakomatkani suuntautui paapuuriin.

julkaissut nyt esikoisteoksensa Keskusteluja ambulanssin saapumisen alla

Hänen mielestään lukijoista sopii käyttää yhteisnimitystä taka- abhasialainen laama.

Miksi hän on karannut? Kysy häneltä. Mutta kun kysyt, hän toistaa kysymyksesi: karjannut? Olenko minä karjannut?

Heimo käärii telttansa ja lähtee. Kuinka rattoisaa on viivytellä hiipuvilla tulilla ja yhyttää synkeä joukko jossain älyttömässä mutkassa kammottavasti hälisten. Sitten saattueen hännille, katuvaisena kuin koira, mutta pian jo seuraava tempaus mielessään.

Siinä auringon paisteessa, navetan edessä, missä hietikolla näkyi vanhoja öljylaikkuja, rassasi nyt mopoaan lyhyenläntä fauni.