13.10.2016

-Enpä ole tuollaista nuotiota ennen nähnyt
-Täällä on hyvä happi, kaikki palaa

Kelloon oli asennettu käen asemesta tyhmä poika.

On lieviä ja törkeitä omaisuusrikoksia:
halu omistaa ja varsinainen omistaminen

Nolostuneena rakensin laboratorion, joka oli pimeä paitsi kun avustaja avasi oven. Istuin siellä ja ajattelin ja kuuntelin solaariääniä kunnes koeputket alkoivat helistä.

Rakensin myös pienen mökin
siellä tuoksui mäntysuopa ja aina oli heinäkuu
lehmät kävelivät heinikossa, metsämansikan mä söin
ja rinteessä ol' sauna josta könys
ukko 1700-luvulta
kesän päätteeksi soudin kaupunkiin
jossa kasakat jo odottivat pistimet tanassa

Rakensin navetan täynnä voimistelijatyttöjä.
He harjoittelivat yötä päivää Otavan volttia pohjoisen taivaalla.
Jottei kukaan häiritsisi heidän hiljaista työtään.
Tilasin hunnit ratsastamaan navetan ympäri.

Tämä on se kylä, jonka kaikki lapset Hans Asperger vei sisäoppilaitokseen.

Etsii kaltaisiaan, etsii ja etsii
yksin kuutamoss', kulkee ja etsii
kunnes löytää, suuttuu ja menee pois

14.9.2016

Heräilen leikkauksesta, jossa sydämeni tilalle on vaihdettu omena. Lääkäri on hyvin nuori, niinkuin he yhä useammin ovat. Hän jotenkin taputtelee lopputuloksen paikoilleen, kuin viimeistelisi savimajaa, enkä tiedä kumpi on lämmin, hänen kätensä vai minun rintani.

Leikkaus on tehty luonnonvalossa, valtavan ikkunan alla. Siinä on hyvä herätäkin. Lääkäri on jo siirtämässä kookasta veistosta. Haluan auttaa, mutta hän muistuttaa että minulle on juuri tehty iso ja merkillinen leikkaus. Ja sitä paitsi, kun tarkemmin katson, hän ei varsinaisesti siirrä veistosta vaan mittailee sitä katseellaan.

 - Tämä on maailma jossa viihdyn, voisiko tänne jäädä pitemmäksi aikaa? Eihän tämä ole mikään laitos, joten laitostumisen vaaraa ei ole.
- Minäkin lähden täältä illaksi kotiin, lääkäri sanoo, ja sitten täällä vain hurisee ja humisee ja hätäuloskäyntien merkkivalot palavat, ajattelepa sitä.
 - Totta tosiaan sietämätön ajatus. Vaikea kuvitella sitä nyt kun aurinko nousee noiden kukkuloiden takaa ja palmut rypevät kasteessa. Ja kun minusta ihan tuntuu etten millään voi olla vaivaksi, vaikka tavallisesti olisin koko ajan menossa tieltä pois.
 - Tunne johtuu siitä, että leikkaukselle on varattu aikaa koko tämä kuukausi (syyskuu 2016). En suostu tekemään huonoja leikkauksia. Jos kirurgi on rasittunut tai pahantuulinen, se välttämättä kuormittaa potilasta. Kenenkään ei pidä suostua sellaiseen.

Heräilen edelleen leikkauspöydällä, vaikkei minua ole edes kunnolla nukutettu, korkeintaan suostuteltu, eikä leikkauspöytäkään ole oikeastaan pöytä, pikemminkin kenttä. Tutkin pienestä lasten leikkipeilistä leikkaushaavaa. Se erottuu punertavana juovana rintani keskellä. Ompeleita ei ole, mutta on jonkinlaista vahaa, joka tuoksuu eukalyptukselta ja hunajalta.

- Onko minun tarkoitus nuolla tätä?
 - Kyllä on, sinun tai jonkun muun, jos et itse ylety, muttei ehkä vielä tänään, enkä suosittele kissaa, sillä on liian karkea kieli.

Seinällä on taulu jossa sumuun upotettu kynä vetää juuri esiin sinistä purtta. Minusta sinä olet hullu, sanon onnellisena. Lääkäri kikattaa tuskin kuuluvasti, mikä virkistää mieltäni entisestään. On kuin aurinkon valo ei enää mahtuisi saliin, missä tapauksessa se alkaisi levitä komeroihin ja rappukäytäviin, paljastaen nolostuneita siivoojia ja lähettejä.

Todellakin erinomaisesti järjestetty leikkaus, ajattelen, mutten sano sitä ääneen, puhuminen ei tunnu enää tarpeeksi kultivoituneelta tavalta ilmaista asioita. Sen sijaan tekee mieli lakaista lattiaa, niin kuin pian lakaisenkin, valssin tahdissa. Valssi on vanha teema Argentiinasta, maailmalla se tunnetaan nimellä Invisible principles. Se ei ole varsinaiselta luonnoltaan valssi vaan runousoppi, johon luultavasti palaan syksymmällä, mikäli syksystä tulee satumainen.

11.3.2016

Kun kapteeni tulee kannelle tupakoimaan, ei laivaa ohjaa kukaan.

Vesi on selällä puhtaampaa, mitä tulee ihmisten jätöksiin, mutta toisaalta tummempaa ja upottavampaa: sitä on massoittain.

Suomessa pienkinkin tuppukylä on valaistu niin että päätä särkee.

Matka pianotunnille on niin pitkä että ehdin jo väsähtää, ja lopulta haluan kotiin niin kuin väsynyt lapsi jonka elämän järjestys on häiriintynyt. Lapset elävät kotoisuutta, aikuiset todellisuutta, jota he haluaisivat paeta kotoisuuteen, jota lapset haluaisivat paeta seikkailuun, josta he eivät ehkä kuitenkaan pidä, koska seikkailu ei ole kotoisaa vaan rasittavaa.

Päähenkilö ei ole yksinkertainen sielu, pikemminkin sielun yksinkertaisuus

1.3.2016

Haamukirjoittajia on liian vähän.

Vai oletko koskaan nähnyt kissaa, joka ei täyttäisi tehtäviään eikä vetäytyisi syrjään?

Huonojen poliitikkojen ja yleensä ihmisten suurin ongelma on se, etteivät he täytä tehtäviään eivätkä vetäydy syrjään.

Hän vetäytyy syrjään niin kuin se, jonka aalto tuo rantaan. Hän levittelee käsissään erorahoja ymmärtämättä mitä ne ovat: enimmäkseen ne varisevat märkään hiekkaan ja ovat jo lehtisilppua. Minäkin haluan täyttää tehtäväni ja vetäytyä syrjään, jonkin pohjoisen joen rantaan, esimerkiksi hänen kanssaan tai jonkun muun, joka ymmärtää täyttää tehtävänsä ja vetäytyä syrjään. Ei meitä kiinnosta tämän maailman meno.

Minulla on aikaa seurata hänen tekemisiään ja ajatella omiani, niin kuin kaatuvan puun äärellä.

Poliitikko on absoluuttinen aikalainen. Hän ei näe tulevaisuuteen, koska siellä ei ole mitään nähtävää, mutta hän kävelee omia jalanjälkiään. Siksi hän myös jää syrjään heti kun on täyttänyt tehtävänsä. Muuten hän vanhenisi muutamassa vuodessa tuntemattomaksi, niin kuin nämä jotka luulevat olevansa poliitikkoja. Heitä kuluttavat joutavat voimat.

Koska en välitä poliitikkojen puheista, en edes hänen, minun oli mahdollista ujuttautua väkijoukon läpi lähelle hänen suutaan. Tunsin vienon keväisen mullan tuoksun, joka syntyy siitä kun hyvin paljon elämän ääniä kaapataan suppiloon johon on kytketty pitkä puutarhaletku, tai kun ilmassa kyljellään leijuvan peltiämpärin (siinä ei ole pohjaa) läpi johdetaan kohtuullisen voimakas syysmyrsky.

Poliitikkoa tarvitaan vain silloin kun häntä tarvitaan. Vuosikymmeniin asiat eivät mene tarpeeksi päin helvettiä. Hän istuu kahvilassa toisessa maassa ja kuuntelee korvanapeilla musiikkia. Jälkeenpäin on hyvin selvää, ettei hän ollut näkijä eikä ennustaja, vaan hyvin yksinkertainen salaisuus.

Hän ei kuunnellut meitä. Silloinkin kun hän näytti kuuntelevan, hän pikemminkin järjesteli ajatuksiaan. Me emme tiedä mitä hänen mielessään rakentui. Mutta hän puhui, ja hänet valittiin puolueen puheenjohtajaksi. Kun puolue sai maanvyörymäisen voiton, hänen nähtiin itkevän televisiossa, mutta se johtui siitä että hän katui epäuskonsa rippeitä. Neljän vuoden kuluttua hän jäi syrjään, koska oli täyttänyt tehtävänsä. Hän vetäytyi mökille ja piti siellä nuotiota, eikä vastannut kysymyksiimme jos ne koskivat politiikkaa, koska hän oli käsitellyt sen asian loppuun ja hänellä oli nyt muita tehtäviä.

22.2.2016

Ajattelin sen verran kuumeisesti, että söin aamiaisen epähuomiossa kaksi kertaa.

Ehdollinen ryhdistäytyminen 1:1

Niin kuin markkinat nyt riepottelevat valtioita, ovat viettini ja tunteeni hallinneet minua. Suostun hillitsemään itseni vasta kun valtiot ottavat markkinat takaisin hallintaansa.

Mutta tämä tapahtui jo ennen kuin humanistit menettivät toimintakykynsä

On eri asia hätääntyä viran puolesta kuin olla oma hysteerinen itsensä.

1.2.2016

(tuli pakkanen ja kaupunki nukahti siihen
mitä nyt höyrysi ja ihmiset miettivät ontologiaa)

ontologia on paljastanut meille syksyisen näyn
saleissa on hämärää ja sohvassa istuu valtava ajattelija
jonka ajatus kuin takinlieve jähmettää lapset
valuneiden ikkunaruutujen taakse pallopeliasetelmaan

opettaja piirtää karttakepillä luokan pölyiseen kevätilmaan
rusetin sievän kuin sudenkorennon lento
ja niin suruisen että lapset
karkaavat kattoikkunasta ilmattarien sfääriin
jossa ilma on ohut ja kylmä
ja heihin käy hypotermia

astuu huoneeseen kuin keisari
mutta väistää kuin hovimestari
nämä ovat hänen oppilaansa
ja he opiskelevat tahdikkuutta

kulta haethan minut pois
tästä perhanan lyseosta

haenhan minä sinut
mutta täällä on kylmä kevät
ja minulla sielussa kohme
vaikka luin estetistiikkaa  (estetiikka+tahdikkuus=estetistiikka)
ja tukassani on laite

ei se ole laite
vaan filosofian laitos
josta varisee toogahiippareita
joita hilseeksi luulit
ilmankos niskoja särkee

31.1.2016

Vesi siis virtaa maan pinnanmuotojen mukaisesti, ehkä värjäytyy ja kirkastuu, höyrystyy ja sataa, mutta harvemmin esimerkiksi räjähtää tai alkaa kertoa sukkeluuksia, jotka olisivat meille nykyaikaisille kirkonrakentajille välttämättömiä, joten meidän piti erotella se esimerkiksi pulloon, lavuaariin tai valtamereksi, minkä jälkeen oli mahdollista koota se jälleen yhteen ja palauttaa sitä tarvitseville.

28.1.2016

Kertomus yliopiston kirjastosta

Tuohon aikaan tapailimme kirjaston renessanssihuoneessa. Hyllyt vyöryttivät niskaamme loputtomiin täydellisyyttä, ystävättäreni kaulaliina huojui hitaasti huoneen reunalta toiselle ja minun peukaloni taipui jalosti kattoa vasten kuin marmoripöytä. Niinpä suhteestamme tuli kaikin puolin esittelykelpoinen, mutta sisältä meitä kalvoi tyhjyys. Onneksi eräänä aamuna satuin lukemaan Michelangelon runoja ja sairastuin varjotautiin, jolloin meidän oli pakko vaihtaa huonetta.

Huoneita oli ehkä pari tuhatta. Olin lukenut liian vähän lääketiedettä, enkä tiennyt mikä aiheuttaa naisen pupillien laajenemisen, joten luulin hänen vain joutuneen psykoosiin ja hain turvaa lähimmästä kirjasta. Tällä tavoin tulin aikanaan törmänneeksi Gustav Meyrinkin Golemiin. Romaanin alkuperäisessä käsikirjoituksessa oli kymmeniä, jos ei satoja romaanihenkilöitä, jotka Meyrinkin ystävän neuvosta poistettiin, ja romaani saatiin joten kuten ei vain kasaan, mutta myös maailmansuosioon. Kadonneiden romaanihenkilöiden yöllistä marssia miettiessäni olivat pupillitkin supistuneet huoneen valaistukseen nähden sopivan kokoisiksi. Minut valtasi syvä mielenliikutus ja sopersin kyynelten seasta, ettei meidän tarvitse välittää kenestäkään muusta kuin toisistamme, vaikka tosiasiassa surin kaikkia mahdollisia menetettyjä rakkausjuttuja, sitä että elämä tietyssä mielessä on kuin karsittu omenapuu jonka latvassa kaksi kitukasvuista omenaa uskottelee toisilleen rehevyyden yhä vallitsevan, ja sitä, etten voinut paljastaa murheeni todellista syytä hänelle koska olimme vasta tutustumassa toisiimme. Pupillit alkoivat käyttäytyä uhkaavasti ja ehdotin kävelyretkeä keskuskäytävälle.

Käytävän päätyikkunasta saattoi nähdä puistotyöntekijän, joka ajeli pienellä pesuautolla ympäri piazzaa, lähestyen joka kierroksella yksinkertaista suihkulähdettä. "Noin en minä sinua kierrä", sanoin, "vaan kierrän niin kuin kiertää vuorta aeroflotti". Vieressä oli raollaan erään huoneen ovi, ja sanomani runollis-romanttisen sukkeluuden pohjalta voi ottaa päätelläkseen millainen kirjallisuus siellä rehotti.

Valtavaan lehtisaliin ei tullut enää muita lehtiä kuin Kauppalehti ja Maaseudun tulevaisuus. Ne eivät häirinneet meitä, sillä lehtikato oli tyhjentänyt huoneista kenties suurimman meille kahdelle: oli lähestulkoon kuin olisimme ulkoilleet. Elämöintimme johti vain siihen, että seuraavana päivänä vartiointiliikkeen upseeri tuli kysymään mitä täällä tapahtuu, ja silloin olimme jo niin uuvuksissa, että pystyimme uskottavasti jakamaan hänen huolensa ja jopa ehdottamaan, että voisimme ilmoittaa suoraan hänelle mahdollisista mielipuolista tai muista kapinallisista.

Youtube muistuttaa kotikaupunkiani, jossa sinne tänne on unohtunut merkillistä romua, kuten soppatykki tai vanha vaja, josta minun lisäkseni juuri kukaan ei ole kiinnostunut. Kunnes jonakin aamuna joku huomaa sen, vihastuu ja purkaa pois.

27.1.2016

Aina kun lasken kissan ulos, toivon ettei se koskaan palaisi. Eikä se koskaan palaakaan, mutta jotenkin perhanallisesti on taas siinä, syömässä tai nukkumassa: tässä talossa ei ole mitään järjestystä.

26.1.2016

Opiskelijasolussa joku aina tönii imurilla. Harmaa muovimatto pysyy pölyisenä, samoin pieni kaktus ikkunalla.

Ulkona pakettiautot kiihdyttävät lumipenkkaa päin. Joulun jälkeen on pitkä talvi, jota pitenevät päivät paljastavat lisää ja lisää.

Ensi pakkasten aiheuttaman järkytyksen laannuttua talot lämmitetään totutulla tavalla. Metsästäjä näkee järven takana loittonevan, yksinäisyyttään alakuloisen saaliin. Hän itse ei voi olla edes yksin, on yhtä turha yrittää itsensä sisään kuin kaivautua jäiseen maahan.

9.1.2016

Kun kävelen ympyrää ulkona tai sisällä tuvassa ja palelen joka paikassa, ajattelen kuin iso mursu ja yritän kirjoittaa kuin pieni pintakala, muistan Sándor Máraita joka on todistetusti väärässä kirjoittaessaan kirjoittamiselle sopimattomista lämpötiloista, kauniisti ja vakuuttavasti, niin että hänen tarpeeton ja virheellinen käsityksensä on lopulta läheinen ja hellittävissä, ja edelleen muistan kuinka lukiolaisten väittelyharjoitus, vastuuton leikki, jossa vastakkaiset puolet käsketään edustamamaan mielipidettä joka ei välttämättä ole heidän omansa, suistaa järkyttyneen nuoren peruuttamattomasti kehnoon ammattiin.

Yritän nyt oppia kirjoittamaan sievästi tämän riemuvuoden kunniaksi.

Lemmenloitsu

Kuistin kolme tärähdystä
joista hänet muistan

Hänellä on hienoja hedelmälaatikoita, puhdasta vaaleaa puuta. Niille hän istuttaa kaikki joita suosii ja luennoi, isot kuuset suojaavat tuulelta hänen mahtavaa tukkaa. Minut hän ajoi tänne syrjäisemmän kuusen alle kuuntelemaan omiani ja oli tavallaan oikeassa, toiset eivät ymmärrä mitään ennen kuin heidät heitetään ulos - katu kirkastuu ja askelissa on merkillinen tahti.

Äläkä istu siinä niinkuin missäkin sisustuslehdessä

En kyllä tiedä minkä muun symboli laituri on kuin mäkihypyn.

Hölderlin, ja olisiko ollut joku muukin, kirjoittaa puhuttelevasti hiljaisuudesta, ja ihmettelenpä missä hän on päässyt sitä kuulemaan. Laivat täynnä sosiologiaa jättävät laiturin eikä riemulla ja ikävällä ole rajoja, on ilta, nojaan puuhun, ja kun tulee yö ja airojen, moottorien ja ihmisten melu on lopullisesti kaikonnut, herää niitty takana elämään kuin Afrikka. On joku lintu, vähäinen tuuli, sirkat sirittävät ja punkit kolistelevat. Ajatukset muistuttavat laavavirtaa, jonka jäähtyneen kuoren sula ydin toistamiseen murtaa, ja jos ei murra, on aika mennä kuuntelemaan kuka unissa tällä kertaa metelöi.

Olin maamies, olin pitkä enkä koskaan ajatellut muuta kuin työtä jota tein, kun kivi nousi pellosta ja lähti seuraamaan minua. Siitä lähtien olen ollut komeljanttari-intellektuelli: ihmiset tulevat kaukaa näkemään tuon harvinaisen älyttömän lemmikin, hakkaan sitä kepillä ja joku heittää kolikon.

3.1.2016

Näin semmosen näyn että, tuota, pitkä oli ja laiha vanha ukko , sanosin neliä metriä pitkä kun sen piti kumartua vähä ettei otsa käyny räystääseen ja sillä oli pitkä paita. sillä ei ollu housuja sitte ollenkaa ja se ... oli kolome metriä leviä se henkar ainakin mikä sillä oli käissä ja se sillä nosti ne housut sisälle tuppaan kuivumaan. Se oli minulle tärkiä näky koska minusta tuli räätäli.

päihtynyt miehistö ohjaa purren
yöksi pehmeään kaislikkoon

eroottinen runous on tautologia

1. marssiminen kotimaassa
2. marssiminen ulkomailla
3. syanidin nauttiminen

Tyttö matkusti maailman ympäri ja päätyi viisariksi kellotauluun JUMAL' RANKAS'

Sydäntalven aikaan ikävöin joskus teatterivuosiani, haluaisin vielä käydä teatterissa, ainoana katsojana, toisten katsojien takia lakkasin käymästä teatterissa katsojana ja toisten näyttelijöiden takia esiintyjänä, kun ilveilen kuumehoureissani viidennen kerroksen lenkkeilijälle josta olen täysipäisenäkin kiinnostunut, on siinä juuri oikea määrä näyttelijöitä ja yleisöä, oikeassa mielentilassa, sillä tavoin ihmisen on hyvä tutustua toiseen.

olipa kerran pieni pappi sakaristossa kun hänen tykönsä juoksi kuoripoika ja ilmoitti että Jumala kävelee pihamaalla

ei minusta ole kenenkään isäksi kun olen itse melko lailla lapsi, mikä on tietenkin petkutusta, olen vain tekeytynyt lapseksi, sanoisin että suomalaislapsissa on runsaasti oveluutta, he oppivat sen typeriltä vanhemmiltaan, kuinka se on mahdollista, kyllä se vain on, ja koko juttu on hyvin yksinkertainen, lapset näkevät vanhempiensa typeryyden tuosta vain, vanhemmat ovat niin kuin kaunis ihminen joka yrittää tekeytyä rumaksi, sellaisia ihmiset enimmäkseen ovat, eivät elä arvonsa mukaisesti, ja siksi he eivät laske lapsiaan minun luokseni vaikka olen kunnioitettu perhepäivänhoitaja, paitsi muuan ***, jonka poika on täällä noin kahden tunnin ajan kerran viikossa, muut luullakseni pelkäävät että minun luonani lapset alkavat tutkia mahdollisuuksiaan, jotka eivät lopukaan ihan heti, ja kun tarkemmin ajattelen, luulen että vanhemmat pelkäävät lastensa räjähtävän, pelko on hyvin konkreettinen räjähdyksen pelko: kun lasta ei ojenneta, rajoiteta eikä pakoteta, hän joutuu paineettomaan tilaan jossa hän räjähtää pieniksi luu- ja lihapaloiksi, pidän ihmisiä nimenomaan fyysikkoina, merkittävällä osalla ihmisistä olisi edellytykset tyypillisiksi nykytason fysiikan tohtoreiksi, mutta koska heidän lahjojaan ei kehitetä, jäljelle jää vain tuollainen tiedostamaton primitiivifysiikka johon kuuluvat järjettömät pelot tyhjyyteen joutumisesta, lasten räjähtämisestä ja niin edelleen, mutta jos ajattelen liikaa lapsia ja sitä mitä he ovat minulle opettaneet, tulen liian surulliseksi, sydämeni murtuu, sillä he ovat joka hetki kaikki ihmisyyden tärkeimmät arvoitukset ratkaisuineen, enkä minä kestä sellaista tiedon ja viisauden paljoutta murtumatta, minun on vajottava puolihorrokseen, alettava lakaista lattiaa tai virittää tulta uuniin, ja lapset ovat sitä mieltä että tuollainen lakaisu- ja puutoimi on ihastuttavaa ja jäljittelemisen arvoista, sitten *** onkin jo siinä ja vie lapsensa pois enkä minä enää ajattele lapsia vaan palamista, ajattelen palamista usein näinä talvikuukausina kun lämmitän uuneja, ajattelen palamista niin paljon että saatan vielä polttaa jotain sopimatonta, sormenpääni ovat hirveässä kunnossa, *** moitti minua varomattomasta tulenkäsittelystä ja toi voidetta jota levitän käsiin useita kertoja päivässä koska sen jälkeen täällä tuoksuu huolenpidolta

2.1.2016

Jos pohtii yksinkertaista arvoitusta koko elämänsä ajan, niin kuin joillekin joskus käy, ei tarvitse olla edes ajatuksissaan, mutta väistämättä kuitenkin sen verran hajamielinen, että häly pehmenee miellyttäväksi sorinaksi, josta toisinaan hahmottaa kepittäjänsä kasvot ja ymmärtää väistää