3.12.2020

Oli kaksi runoa ja niissä samat sanat, mutta toista ei ollut pikkelöity.

30.11.2020

Voi miten kurjat juhlat, päästäpä rämeelle
Väki huojuu ja lamppuja kaatuu huoneen reunalta keskelle päin
Istun täällä kuin vanha körtti, jäykkyyteni jatkuu kiviseinänä
Väsyttää kuin pikkulasta, toisin sanoen voi leikkiä optisilla ja auditiivisilla illuusioilla ja ruumiinjäsenten puutumisella
Vielä pari joulupukkiohjelmaa ja pääsen rämeelle

26.11.2020

Se, mikä vielä ei ole pakkasta, vaanii kuin kissaeläin pensaiden varjossa, ja epäilys herää. On oikein miellyttävää epäillä nukkuvassa kaupungissa.

Nuorille käy usein niin, että ovat rakastuneita mutta joutuvat henkensä pitimiksi navetalle luomaan lantaa tai teurastamolle siivoamaan suolia tai kylmävarastolle nostelemaan nuhaisina laatikoita.

Hänellä oli monta peitenimeä ja -puikkoa, ja jatkuvasti hän katoili, ennen muuta tekstuaalisesti, mutta myös näkyvistä.

Hurraa-kadulla vastaani tuli luopio. Onnittelin häntäkin ja poikkesimme heti ravintolaan. Siellä ei ollut kuin kirppuja. Pitikö olla niin voitonvarma? Pakkanen autioitti puiston omalaatuisella tavallaan. Mutta olinko koskaan nähnyt yhtä tyylikästä luopiota?

Romanttinen ja lyyrinen kappale menivät temppeliin rukoilemaan, mutta vain toinen poistui sieltä vanhurskaampana kuin toinen.

Yhden pyhä on toisen arki, toisen arki on kolmannen painajaisuni, kolmannen painajaisuni on neljännen huonosti nukuttu viikko. Mutta tämä vain näin yksinkertaistetusti.

Onko täällä vaivuttu hornan kotoisuuteen?

Että repoko käveli vastaan Mikkelinvuorella ja puhutteli?

22.11.2020

Hämärässä keinuvia kuusia, laskeva pelto, metsässä joukkojaan juoksuttava tuuli, kimmeltävä kaupunki, lumen vaimentamat kadut, lamppu ikkunassa, viivyttelijä öisessä puistossa.

Mihinkä tässä enää havahtuisi, jos ei tuuleen, tai kynttilän lyhenemiseen, tai kylmään, tai siihen että onpa myöhä, oikein hyvä ja kodikas, maailmankolkanlaajuinen myöhä.

Kuuntelin asuntosijoittajan juttuja ja mietin, että tuommoinen lainojen lyhentely kuulostaa eripituisten kynttilöiden polttamiselta, ja kun lehdessä toistamiseen neuvotaan miten vähästäkin voi sijoittaa, olipa joku sijoittanut sosiaalietuuksiaankin, rohkaistuin minäkin ja hankin lisää kynttilöitä, ja nyt seuraan kuinka ne lyhenevät, saatan unohtaa ne joksikin aikaa ja hups, onpa se taas lyhentynyt, kohta pääsen aloittamaan uuden.

Lumisten kuusten alla

Käveleekö joku tiellä, tällaisella säällä? Kauan sitten siinä ei vielä ollut tietä, mutta vielä ennen sitäkin aikaa siinä meni tie, kivinen ja muokkaamaton, ja siinä minä kävelin, tällaisella säällä.

Hän tuli illalla ja tuuli repäisi oven hänen käsistään. Voi saranaparat – mutta hän seisoi siinä kuin poissa, ovi lepatti vieressä, ja levinneiden saranoiden kautta minä pääsin pois tästä maailmasta.

Tuulee mukavasti, ja lupaavasti, pitelee mökkiä hytkähtelevässä sylissään.

18.11.2020

Hiipii jäistä polkua kuin linnun kynsin. Kodiksi riittäisi torppa, tölli, risumaja... kävellessään hän aavistaa derivaattaa, ymmärtää derivaattaa, ja ennen kuin itse huomaa, julistaa derivaattaa. Tömistellen jo, julistaa derivaattaan lomittuvia derivaattoja tunnetun ajattelun ja puhetaidon hämmästykseksi, ja laakso kaikuu.

Illalla hän tarkastaa puutarhan: kiertää penkit, laskee nuput, silittää omenoita. Hänen mentyään tulee pakkanen ja kulkee saman reitin, ohittaa penkit, hipaisee nuppuja, silittää omenoita.

Voisiko joku-serkku tulla esiin viidakosta? Minulle näytetään: viidakko on vain kapea kaistale pellon ja tien välissä. Joku-serkku on silti yhtä sielunsa, henkensä, unensa ja kummituksensa kanssa: nämä hänessä laulavat ja viheltävät unisono. Hänen kävellessään kädet samanaikaisesti roikkuvat tönkköinä sivuilla, heiluvat ja pyörivät. Tietääkö hän itse ominaisuuksistaan? Vastauksen sijaan kuulen triangelien kilahtavan rotevien olkapäiden uumenissa.

17.11.2020

Hyvässä seurassa kävellessä tulee yhtä mittaa ikään kuin sanottua "olkaa hyvä", "tervetuloa", "hauska tutustua", "ai tekö siinä olette", "käykää pöytään", "mainiota", "tämäpä yllätys", "tuolla jo siintää" ja "vielä kerran sydämellisesti tervetuloa".

Häntä nyt rauhoittaa tuollainen sukkien kääntely. Ja pikkuveli räjäyttelee pihalla purnukoita.

Pohjimmiltaan hän on byrokraatti ja kuljettelee takamustaan byrokraattisilla asioilla. Illalla hän menee nukkumaan mutta ei saa unta. Järjestelee, järjestelee - unen rajalla ilmiöt alkavat loksahdella ja on pakko hihittää. Hän nousee ja käy järjestelemässä maustehyllyn. Olohuoneessa vääntelehtii kirottu kollega tukka takussa. Kiusallista! Olisi hyvä saada pian unta.

Aamuyöllä hän vastaanottaa stipendin vaaleansinisessä kauluspaidassa. Jousikvartetti valmistautuu soittamaan mutta vain sello saa luvan. Miellyttävän epäylimääräistä. Lehmuksissa kiipeilee taantuneita naishirviöitä, kuin sadepilviä keväisen kadun yllä. Mutta autot ajavat hitaasti taajamassa ja sääennuste on lempeä; enimmäkseen kaikki siis on hyvin, hymisevän hyvin, kuin sopivan kaukainen hymni.

Jos minulla on joskus ollut vuokralainen, on minun täytynyt olla vuokraemäntä, sijoilleen asettunut vanhempi nainen joka ei juuri valoja polta. Istun hämärässä huoneessa, levoton nuori mies narisuttaa lattioita yläkerrassa.

Mikä siellä nyt noin palaa, sanoi täti sohvasta. Takkatulta oli tapana hiljentyä kuuntelemaan.

On vaikea palauttaa mieleen omistussuhteita. Näen itseni vain kulkemassa talon ja saunan väliä. Kattoa on korjattu erisävyisillä pellinpaloilla. On vuokralaisia, mutta saatan olla heistä yksi, kuten tyhjässä yökahvilassa kun en tiedä olenko myyjä vai asiakas. Käyttäydyn - jos olisi kenelle käyttäytyä - tuttavallisesti kuin vuokralaisten seassa asuva vuokranantaja. Tästä on aikaa, täytyy olla hyvin valoisaa ja viatonta, pihapuut ovat nuoria, syksyn valo on nuorta. Voisiko olla mahdollista että minulla on joskus ollut alivuokralaisia?

14.11.2020

Siinä kylässä oli vähän jokaisella punainen Ferrari. Syksyiselle pihalle se istui erinomaisesti, ja lumiselle, ja vanhojen rakennusten yhteyteen. Jonkinlainen turmelus niiden kautta tuntui kuitenkin leviävän, horisontin hirveä veto ja seireeninlaulu, vaikka huvitteluun niitä ei käytetty. Mutta piha laveni, kaiku viivästyi ja voimistui ja tuntui sietämättömän yksinäiseltä ja itkuiselta. Tilhet pihlajissa vihelsivät kammottavasti siihen vetoon ja kaikuun. Pihan rapa kutsui raivoisasti polvistumaan. Ja kuuliko Ferrari huoliamme kuin äiti tai vanhempi laupeudensisar? Kuuli, kyllä se kuuli ja otti osaa, eikä ottanut pelkästään syliinsä, mutta myös sisäänsä. Vuodet kuluivat sentimentaalisuudessa rypien, vailla tasapainoa tai järjestystä.

Lähiö kohosi uljaana päätien varressa ja minulla oli uusi puku. Kantapää upposi riemuhietaan, taivaalla kohosi ja laskeutui surviaismainen paperinarupilvi. Yhteishenki yleni seuraavaan vaiheesen, kuin liivitkin olisi jo heitetty yltä. Törmälle erkani polku ja poikkesin vahingossa sille: kukkulalta näin koko pointillistisen juhlapaljouden. Toki se olisi yhtä hyvin voinut olla ennennäkemätön joukkotappelu. Festivaali tai tappelu, jatkoin syvemmälle metsään. Yhteislaulu vaimeni vasta kun tulin kosken partaalle. Rantakivellä istui vanha ukko ja söi tummaa luppoa. Eikö kosken kivissä kuuluisi kasvaa sammal? Hän oli tuonut lupon mukanaan jostain, kaupungin lähellä sitä ei kasvanut. Jäin tutkimaan akanvirtaa, peilikuva vaikutti alakuloiselta, hiekka pohjassa kirkkaalta. Peilikuva särkyi kun rintataskusta valui kultaa, plip plop. Sinne, virran pohjaan se kuului.

12.11.2020

Istuin kahvilassa pienessä seurueessa kun joku potkaisi palloa korvani juuressa ja se meni vieläpä maaliin. Nyt alan ymmärtää miltä ihmisistä tuntuu!

Olen epäillyt niin kauan etten enää oikeastaan lainkaan epäile, olen ikään kuin kääntynyt nurin. Ja siksi olin valmis tulemaan tähän parjattuun ravintolaan. Tarjoilkaa siis propaganda, mutta älkää olko ovelia, en ymmärrä sellaisesta mitään.

Vieraiden oli kevyt kävellä: kummitukset kannattelivat heidän takkejaan.

Juonhan minä teetäkin jos vain löydän kuppini. Minulla on pieni puunuija jolla kalautan pöytää jos kuppia ei löydy. Sitten seison kädet roikkuen pöydän vieressä, nuija putoaa maahan, vihollisjoukko marssii huoneen poikki, yö tulee ja kentillä käy tuuli, kova musta puu on kiinni kukkulassa.

Päähineen ja maankamaran lävistävä liike kiehtoo mieltä. Portaiden laskeutuminen kohottaa. Illalla keitin uppomunia, en munien vaan pyörteen tähden.

1.

Kettu ylittää pimeää toria. Kuu pärähtää esiin. Tulva valuu tasanteelta toiselle.

2.

Sumuisia valoja pikkuliikkeessä. Paine tärisyttää näyteikkunoita. Kulkuset kalisevat: joulu tulee kylmänä ja mekaanisesti.

3.

Kiihdyttävä huhu kiertää luentosalia kuin aalto. Pakkanen tuprahtelee rikotusta ikkunasta. Honteloilla nuorilla on valtavat silmälasit.

9.11.2020

Rakennus oli varsinainen tuulisieppo, noin akustisesti. Usein juoksin ilahtuneena raput alas pihalle tervehtimään myrskyä, mutta taas rakennus oli liioitellut.

Toista maailmansotaa ei liene koskaan ollut, päätellen rakennuksista, jotka ovat sivuuttaneet ajanjakson niin sanotusti silmää räpäyttämättä, toisin kuin kaupungin takainen pieni vuoristo, joka alkaa olla louhittu ja turvallisuussyistä romautettavissa.

On aamu, ilta, kevät ja syksy, lisäksi pitkiä pysähtyneisyyden aikoja, kuten en minäkään ole aina tulossa tai menossa vaikka mieluiten olisin; enin osa vuosista sujahtaa ohi niin etten tunne itseäni niiden muistost,a vaikka selvästi olinkin paikalla. Mutta nyt, parahin ystävä, olen tulossa luoksesi vierailulle sinne Tulimaahan, ja koska matka on pitkä, sen tulee sisältää myös pysähtyneisyyden aika.

Tie ilmestyi katkeillen. Jos huomenna myrskyää, ajattelin - mutta tie sen kuin takkuili. Yö oli sittenkin lumottu, mikä ei aina ole pelkästään mukavaa. Takkuilu oli tämän tapaista: kaupungin laidalla oli kylä, tai ei ollut: se haihtui. Olisi mahdollista selittää esimerkiksi, että juna sattui kaartamaan siinä kohden ja kylä jäi nopeasti näkyvistä. Mutta sanoisin että tie ei ollut asianmukaisesti läsnä. Välillä oli: pysäytin auton, kävin hiekalle makaamaan ja kuuntelin maaäidin sydänääniä. Sitten minua taas vietiin teollisuusalueiden läpi ja saloseutujen* kangastuksissa.

*saloja esiintyy nimistössä ja vanhoissa lauluissa

Minäkin olen tavallaan Yhdysvaltain presidentti. Ylitän preerioita ja lehtimetsiä, illaksi ehdin Pittsbourghiin ja kirjaudun valtavaan motelliin. Olen aina ollut pohjimmiltani vapaa, kun nyt vain muistaisin mitä se oli. Olinko minä äsken puistossa? Minun täytyy varmistaa monia asioita, mitä ei yleensä pidetä presidentillisenä. Avustajien ja neuvonantajien kuuluisi olla pikemminkin teknikkoja, korkeintaan täydentäjiä. Tulin tänne lahjan ja kukkien kanssa mutta ovella epäröin kuka sen kohta avaa ja enkö sittenkin olisi mieluummin puistossa. Oi vapaus! Pittsbourghin puistot... - mutta ensin täytyy käydä pikkuisen sitoutumassa.

30.10.2020

Hän seisoi kirkkaalla hyllyllä ja jakeli sieltä kuin kansalaisoikeuksia huomioimalla luontokappaleita, esineitä ja ilmiöitä.

Taas ovi käy enkä enää tunne kaikkia sisääntulijoita. Omilla avaimillaan, vakuutan itselleni, eikä tässä yhteiskunnassa tapahdu mitään hallitsematonta. Elämä täällä ei ole lainkaan monimutkaista. Jos levottomuus ajaa öiselle kadulle, ei siellä ole ketään muita, kuu vain heiluu talojen välissä.

27.10.2020

Ehdotin, että jos tässä ei ole tarkoitus puhua mistään tärkeästä, vaan keskustella niitä näitä, eikö olisi sama kaikkien puhua yhtä aikaa? Seurue nyökkäsi hyväksyvästi ja alkoi puhua yhtä aikaa. En minä nyt tuota tarkoittanut, ajattelin, mutta kaikki näyttivät ymmärtävän toisiaan oikein hyvin. Puhuin siellä minäkin! Oli saavutettu jonkinlainen seurallisuuden huippu.

Tässä on sattunut sellainen kollektiivinen hairahdus, hän sanoi, vaikkei arolla ollut ketään muuta.

Valokupla, jolla ei ollut kalvoa, toisin sanoen se ei ollut kupla, mutta kuitenkin se oli kupla, niin kuin helmi, mutta ilman äärtä, kaiken keskellä, ja mitä oli tuo kaikki, sen paljastamiseen ei tämän sittenkin-kuplan valo riittänyt, mutta se (kaikki) näytti kääntyneen tai kumartuneen tämän kuin helmen ilman äärtä puoleen, tai kääntäneen sille häveliäästi selkänsä ja varovasti vilkuilevan olan yli, huivin läpi, mahdollisesti pajukon lomasta.

Olen särpinyt teetä ja odotan sen vaikutusta. Olen myötäsukainen, kovin myötäsukainen. Kukat nojaavat kanssani otsaansa kylmään lasiin.

On paljon sellaista, mistä en kirjoita, koska se lävistää ihoni ja jää inhottavasti kylkeen törröttämään, eikä se ole kaunista, tekee mieli vain yskäistä se pois.

Hän asui ullakkohuoneessa jonka lautaisen päätyseinän raoista näkyi ulos Helsingin keskiaikaiseen satamaan. Lamppu roikkui hänen päänsä tasalla. Nurkassa oli vuoteen tapainen, tyynyjen ja peittojen paljous esti näkemästä mikä se oli. Lattialla ja nurkissa nimetöntä rojua, en ole koskaan nähnyt sellaisia esineitä, enimmäkseen kuin keppejä. Kaikesta läävämäisyydestä huolimatta siellä oli puhdasta, ja vaikka olikin hämärää, varsinainen pimeys asui hänen päässään.

Olin säästänyt häntä varten joitain riemunkiljahduksia. Tiedän toki miten sellaiset ilmaistaan, tai miltä se näyttää, monet hyvän kasvatuksen saaneet jne. jne. Minun piti rakentaa erikseen kone tilaisuutta varten. Valmiiksi pölyinen vanhan ajan sähkölaite, vipuja ja hehkulamppuja, tärisi pöydällä ja valui kohti reunaa. Aah, he huokasivat kun simpukat tuotiin. Ajattelin kaikkea tuollaista ja voi kiitos -huudahduksia ja vaateparren kehumista. Jätin koneen pöydälle vetäytymään ja menin kulman taakse sateeseen tupakoimaan ja ajattelemaan mukavia.

26.10.2020

Tien alla on tien idea, auton sisässä auton idea, ja kun sitten saavumme kaupunkiin, näemme kaikenlaista jo kadonnutta. Ovet levällään parkkipaikalla, penkille jää huivi, puistosta juoksee koira vastaan. Kuljettaja hakkaa rattia että miksi tästä kohti ei enää mennä uimaan. No mene, sanoo joku kyllästynyt seurueesta. Kuljettaja ui. Olisi sietämättömän murheellista jos osa ravintolaivoista ei enää olisi tulessa. En minä uskaltaisi uida tässä jos ei olisi noita tulipaloja hän huutaa vedestä.

Puistotielle oli kaatunut puu, ja hän piti sille kuin pormestarin puheen, sormi pystyssä, tai rakkaudentunnustuksen, kädet sylissä, kunnes tajusi ettei kukaan kuuntele, kunnes tajusi että sittenkin kuuntelee.

Tässä ikään kuin rakennetaan huone, ja aina siitä tulee hyvä, ja siksi se on rakennettava uudestaan, kenties pienin muutoksin.