Iljanteella tapasin Kolja-ystävän. Hei hei Kolja, huutelin. En minä ole Kolja, hän sanoi äkäisesti, minä olen sheriffi. Anteeksi, sanoin tyynnyttelevästi, olen unohtanut sen. Et ole unohtanut, hän sanoi vielä äkäisemmin, minusta tuli sheriffi vasta äsken.

Hän istui kivellä ja puri heinää, mitä nyt välillä kalasteli. Monet mahdollisuudet hän oli jo valintojen kautta rajannut elämästään pois, mutta vielä lukuisammat olivat vielä edessä. Olisin käynyt hihkumaan hänelle tätä asiaa, mutta tuli melatoniininvärinen Datsun ja vei hänet kaupunkiin. Ehkä se oli viimeinen kerta kun hänet näin. Mutta todennäköisemmin tapaisin hänet aamulla Teboililla.

Läksin siitä kotia kohti. Minullako muka koti? On kuin onkin: kellarista laajennettu kasvihuone-rinnetarha. Kellarin rinteenpuoleiseen seinään puhkaisin isot ikkunat, niiden eteen rakensin kasvihuoneen jossa nautiskelen mandariineja helmikuussa.