16.9.2014
15.9.2014
14.9.2014
Oli valon maa, varjojen maa ja tirkistelijöiden maa, ja ne elivät rinta rinnan, ikään kuin toisistaan tietämättä, niin kuin emme tiedä naapurien liikkeistä silloin kun he eivät ole näkyvissä. Valon maa oli talonpoikainen, ja talonpojat olivat kovia heittämään varjonsa tirkistelemiensä tapahtumien ylle.
Hän asteli rauniokivien välissä, tänne viettävää multaista soraa, ei vielä auringon kuivattamaa, kadonnut ystäväni, antiikin loiste päänsä ympärillä. Minä otan vastaan kulloisessakin asemassani, olosuhteista ja vaatetuksesta en piittaa, kunhan saan karistettua häiritsevät penteleet ympäriltä. Joudummekin hakeutumaan usein metsään tai kujaan. Metsät paranevat ja saavuttavat ominaisen kuhinansa, kaupungit täyttyvät sellaisiksi kuin pitää, aaseilla ja skoottereilla. Koska me olemme palanneet.
10.9.2014
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)