Romaanihenkilö haukkaa leipää ahnaasti, hartiat korvissa, tummat oksahiukset heilahtaen. Tästä muistutetaan romaanin edetessä jotta lukija muistaisi kenestä on kyse tässä häilyvien hahmojen, puistojen ja tehtaiden varjo-oopperassa, joka häivyttää esiintyjien ja yleisön rajan, muttei lukijan ja tekstin välistä rajaa, jota pikemminkin rakennetaan, dynaamista rajaa joka vilisee koiria ja rajavartioston kelkkapartioita.