Kiipesin mastoon neuvottelemaan. Tähän aikaan ylätuulet ovat leppeitä. Metsäneuvoja kalastajanhattu päässä nojaili jo kaiteeseen. Huulien välistä kuului jämptiä ritinää. Teräväkin hän oli nenältään.

Me luomme uudeksi tämän maan, hän sanoi, ja kansan, vaikka oikeammin olen kiinnostunut vain metsistä, mitä minä ihmisistä enää (hän melkein huokasi) tai valtiosta (saamarin saamar! hän sanoi), mutta noista männyistä, minusta tuntuu, kun täältä ylhäältä katsoo, että niiden latvusta ympäröi sinertävä kupoli, tekee nöyräksi se, siinä mielessä, etten ole sitä ennen huomannut, olen vain touhottanut, miten turhaa on ollut sanotaan nyt esimerkiksi avioliitto, tuommoinen kupoli sitten on, ei kai sitä muuten näe.

Katsoin lähimmän männyn latvaa. Eikö kuitenkin ole tuo ilma neulasten ympärillä, kunkin neulasen ympärillä erikseen, hyvä tuollaisenaan, ilman kupolia? tuntuu kuin olisin pikkuinen tankotanssija neulasen juurella, ja jos se irtoaa ja minä putoan, on jo aikakin.

Sinä nyt olet tuommoinen, hän sanoi ja teki kädellään tuhkaa karistavan eleen, sinä höpötät ja sinulla on siinä mainio valtakunta kyllä, mutta minä en ole kuvitellut kupolia vaan julistan sen todella olevan siinä, mikä on eri asia kuin tuo tuommoinen puhe ja höpötys.

Kuitenkin meitittelit.

Mitä meitittelin?

Että me luomme uudeksi.

Niin, kyllä, onhan meitä, en minä tässä ole mitään salaseuraa perustamassa, kupoli on ihan seurakunnattakin ja ja, sen näkijöitä, mitä sen näkijöillä tekee, samanlaista roskasakkia kaikki, en minä nyt sitä palvo, pistää vaan niin nöyräksi tässä iässä.

Ethän sinä nyt niin vanha ole.

Kahdentoista olen.

Niin no, onhan se jo aika paljon.

On se, kyllä minä todella toivon monenlaista siihen liittyvää.

Minä en toivo, vaikka kaiken järjen mukaan pitäisi.

Sinä ja sinä. Meitä on tällaisia, että yksi kestää kaiken ja sittenkään ei, ja toinen ei kestä mitään mutta sittenkin kaiken. Sen nimi on paradoksi. Katso nyt tuota maisemaa kuin viimeisen kerran.

Minä katsoin. Harjun takana järvi oli jäätynyt, rannassa parveili luistelijoita. Kirkonkylän väki siellä ilakoi. Ja kylä kepenee kun väki poistuu, ajattelin, vajoaminen pysähtyy. Ehkä routaa voisi käyttää apuna tässä.

Metsäneuvoja puki reppunsa ja ojensi minullekin oman repun. Noilla typerillä laitteilla meidän oli määrä lentää niemeen suorittamaan taimikkokatselmus.