Olin menossa postiin, töihin tai asioille, en kauppaan tai huvittelemaan, muistikuva on epäselvä mutta voin muistaa tietynlaisen ikeen niskassani, siitä voi tehdä johtopäätöksiä, menoni liittyi viranomaisiin tai työnantajiin, yhtä hyvin olen saattanut vain ajatella itseni pussiin ja siten kävellä ajatusrakennelman vankina, tai pikemminkin niin, että olin sallinut ajatusrakennelman asettua mieleeni, en ollut osannut suojautua sen valtapyrkimyksiltä, jokin ideologia ilmeisesti, ies esti ajatusten vapaan liikkeen, ikeen paino oli aatteen kannattajakunta, istuivat niskassani kuin lintujen parlamentti. Torilla vastaan tuli tuttavani Iines tai Sanni, ja kysyi miksi olen niin vaikean näköinen. Hän tarkasteli keskiraskaiden metsäkanalintujen orsiseuruetta niskassani ja raaputti tuttavallisesti yhden linnun nokkaa. Hänen duffelinsa hupusta kurkisteli utelias hömötiainen. Kuule, hän sanoi, sinä taidat olla kiipelissä. Minkä minä sille voin, tuskailin. Niin, hän sanoi, minkä sinä sille, mutta ota hyvä mies edes magnesiumia.