Pyyhkäisin paperitollot sieluni työpöydältä kuin kulkuri tieltä, tai päinvastoin. Lakkapinta kiiltelee kylmänä, päivä on pilvinen ja jääpuikoissa kennomainen nokikuvio. Työkoneita ajaa ohi murheellisessa tarkoituksenmukaisuudessaan: ei esimerkiksi valtavaa kauhaa lavetilla. Viimainen lumi on satanut läheisteni otsaan, he ajattelevat kukin omalla kadullaan mutta ajattelutyö näyttää päänsäryn potemiselta Kallion takaisissa nimettömissä kaupunginosissa, joiden olemassaolo paljastui byrokraattisissa painajaisunissa. Suljen vanhan hissin turvaoven, tuon sormientaittajan. Tyypillinen huoneistoontulija ei riisu kenkiä, ei takkia, ei lunta harteiltaan: muovimatto kiiluu himmeästi kuin kissojen kusema kevätjää. Oikein syvälle tajuntaansa hän upahtaa, kuin harmaaseen pesuveteen vuokra-ammeessa, jonka eteen, vaalenpunaiselle froteematolle, radio viskelee jääkoruja.