Tulin hankalasti sijoiteltuun risteykseen. Sen takana levisi suunnaton kaurishaka. Risteys oli hyvin epäsuosittu ylemmän keskiluokan keskuudessa. Te olette niin saamarin tärkeitä huusi puistotyöntekijä ja viskasi harjalla perään.

Hänen laiha ruumiinsa värisi rentojen haalareiden sisällä. Taidat olla kuumeessa, sanoin. Kuume käy hermoille eikö niin? Vaaleanpunakat herrat ajelevat Audeilla eikö totta? Ei kai tämä ole edes puisto vai mitä? Kappas, harjanvarsi on haljennut.

Tutkimme harjanvartta. Puistotyöntekijä ei värissyt enää. Tuota noin, hän sanoi, minä värisin äsken raivosta, en kuumeesta. Haluat varmaan tietää mikä minua raivostutti. No niin, sitäpä minä en kerro, hih hih. Hih hih hih. Anteeksi. Sano kenelle minä voisin kostaa ettei tämä menisi aina tämmöiseksi.

Rakas ystävä, sanoin ja kavahdin läheistä vesiputousta, kunhan et kosta itsellesi. Että minä kostaisin minulle, hän ihmetteli, ja näytti lumoutuvan ajatuksesta. Voisiko se olla aivan lopullinen kosto? Ota sinä tämä.

Hän ojensi harjanvarren ja meni vesiputoukselle, tuijotti jonkin aikaa syvyyksiin ja tuli takaisin: ei ollut sopiva hetki, kostonhimo on alimmillaan tähän aikaan illasta, ottakaamme siis juomaa. Otimme juomaa: teetä. Halla hiipi selkään kaurispelloilta, oli turha yrittää enää nousta.