Vaikea minun on häntä muistaa. Hän on ikään kuin saksalainen, retkellä ylängöllä, ja hänellä on todella pitkät jalat, mikä ei voi pitää paikkaansa. Hän on suomalainen eikä jaloissa ole mitään poikkeavaa. Kai luonto tahtoo minua varjella paljastamalla hänestä tuollaisen puolen: en mitenkään pysyisi hänen vauhdissaan. No, nyt hän istuu Kolera-altaalla järjettömän pitkät sääret puoliksi veden alla. En halua tulkita enää mitään. Tuo toinen tuolla näyttäisi astuvan presidentinlinnasta, puhuttelevan vartijaa, nauravan vitsilleen ja tulevan kohti. Tiedän kyllä kuinka he tulevat kohti, kuin auto, ja minä olen liikenteenjakaja, nuoli joka neuvoo kummalta puolen väistää, kenties jopa molemmilta puolin. Enkö muka itse ole koskaan väistänyt ketään. On kammottavaa jos auto tulee kohti, pysähtyy eteen, avaa konepeltinsä ja puhuttelee nimeltä.