Hän oli taipunut kammioonsa, ja hänestä varisi kuin rinteeseen rakennettu kaupunki. Jäljelle jäi hiekkaa ja onkaloita, joista kurkisteli kaikenlaisiin väliaikaisuuksiin tyynesti suhtautuvia iättömiä sieluja. Oli esimerkiksi normandialainen pikkupoika musta baskeri päässä, ja sisilialainen vanhus musta baskeri päässä - kuka hyvänsä musta baskeri päässä. Mitä se peittää tai suojaa, hän mietti, ja vastaus leijui siinä käden ulottuvilla, mutta hän antoi sen mennä.

Nauttiiko kukaan vielä punajuurta? Ei nauti, siispä korjaan sen pois. Entä tämä taulu? Eikö kukaan katso? Komeroon. Hyvät ystävät, minua hirvittää tämä tilanne. Valpastukaa, nauttikaa, en voi taipumuksilleni mitään.

Siihen aikaan kun vielä pidin autokorjaamoa, mieltäni vaivasi öljy ja ihmeelliset mineraalit. Se oli siis kokonaisuus: Öljy ja ihmeelliset mineraalit. Korjaamon radiossa soi sopivasti Pearl Jamin Jeremy, ikään kuin ennustaen Eddie Vedderin myöhempiä esiintymisiä vuorilla. Ovatko Pohjois-Amerikan vuoret tosia? Jos niille voi noin vain mennä levynkantta pitämään. Täällä metsät on laskettu ihmisten päälle ja vaikka niitä kuinka tuhoaisi, ne kurovat öisin etäisyyksiä umpeen ja aamulla mieli on täynnä kahinaa. Katsoin käsiäni, en halunnut pestä niitä, öljy oli ihanaa. Moottoreista en juuri ymmärtänyt, usein vika meni itsestään ohi, enkä hämmentynyt periessäni maksua, ymmärsin että näin oli välttämätöntä, tuo korjaamo nyt oli semmoinen ja minä olin sattunut paikalle, asuttamaan sitä.