Harvenevan lehvästön läpi kajasti kova valo, jota hän oli aina kammonnut ja jolta hän oli pyrkinyt kätkeytymään, mutta nyt häntä ajoi kyllästyminen ja välinpitämätön rohkeus. Hän kiipesi kalliolle, tehtaanpiippujen yllä paistoi aurinko. Valo ei ollut peräisin siitä. Ehkä sitä ei pitäisi katsoa vaan kuunnella. Hän keskeytti työnsä ja haki polttopuita. Kuuntelemiseen keskittyminen tuntui vaimentavan kauhuntunteen. Ilmeisesti kuuloaisti yhdessä edellisessä jaksossa mainitsemamme tasapainoaistin kanssa kykeni uuttamaan sielullisista tukoksista lauhdutusnesteitä. Demokratia on parasta lääkettä aistiperäisille himotaudeille hän kirjoitti muistikirjaan. Ei kai joku nähnyt? Missä kirjaa tulisi säilyttää? Lattianrajassa oli jo pakkasta.