Vierasta tervehdittiin aina riemuisasti, mutta kun hän eräänä päivänä ilmoitti muuttaneensa lähikortteliin, olisiko peräti ollut shortsit jalassa, menettivät kaikki mielenkiintonsa.

Siinä talossa, jos sää sattui olemaan kirkas, vedettiin ikkunoille rankkasadetta esittävät verhot.

Satamassa – monestihan ryntään levottomuuttani ensimmäisten joukossa maihin – jättäydyin viimeiseksi, ja mielistyin tähän viivyttelyyn niin että istahdin jonkin erkkerin alle tupakoimaan. Kortteli tyhjeni. En tiennyt minne muut olivat menneet, nuo kaksikymmentätuhatta maahantulijaa, mutta tunsin sellaista huolensekaista sielunrauhaa että varmasti heille oli tapahtunut jotain ikävää. Ehkä he olivat vain assimiloituneet. Kun heidän paitansa oli nyt toimistonvaaleansininen, oli minun vieläkin illankeltainen. Edessäni oli pieni puisto, terhakan nuoren ruohon päällä lepäili kuivia vaahteranlehtiä.

Jotenkin huomaamatta siirryin talviselta vankileiriltä Champs-Élyséelle. Kieli lipoi jäätelötötteröä, muu elimistö vielä murehti tapahtuneita, kunnes jäsen jäseneltä, sisäelin sisäelimeltä kouristukset lakkasivat, jännitys raukesi ja jäätelön kiihdyttämä aineenvaihdunta lämmitti ruumiini keväiseen hehkuun.

Kylmää niinkuin tiedon valkenemisen edellä. Sitten sitä vain kuljetaan soratietä sarkaa niskassa, tukka takussa, ja poskien ohenneen ihon läpi luu hohkaa.

Mainiota olla olematta ainiaan infantiili, hän ajatteli, kyynärpää kannossa, peukalo posken lommossa, etusormi taitettuna ohimon syvänteessä, keskisormi, nimetön ja pikkusormi hiusrajassa, päälaellaan laaman pehmeä leuka.

Tulisi olla kesä eikä tuollainen mutaisen aivastuksen kuorruttama heinäpenkka.

Niin kuin miinanpurkaja työntää räjähdyksen mielestään

Mikä olisi kovin mahdollinen ääni salakuljetettavaksi kiellettyyn paikkaan?

Olisipa lysti laukata omalla hevosella ylinopeutta ratsupoliisin ohi.

Lossinkuljettaja istui eteisessä ja joi votkaa. Tuli siihen matkustajia, muttei lossinkuljettajan mielestä tarpeeksi, ja hekin asettuivat eteiseen. Iltapäivällä matkustajia oli kaksikymmentä. Lossivahti sanoi: nyt on särjettävä jää. Ja hän mäiski laiturilta käsin isolla tuuralla jäätä rikki sen verran että lossi mahtuisi kääntymään. Mikä se sellainen lossi joka kääntyy? Huitaistessaan tuuralla oikein kunnianhimoisesti hän putosi veteen. Matkustajat joutuivat pelastamaan hänet ja viemään takaisin eteiseen lämpenemään. Aivan erityisesti hän lämmitti itseään votkalla. Vaatteiden kuivuttua, nyt matkustajia oli jo lähes kolmekymmentä, hän sanoi taas: nyt on särjettävä jää. Matkustajista kaksikymmentäkolme oli matkalla hautajaisiin, kuusi ei, ja tässä vaiheessa nämä kuusi päättivät lähteä takaisin kaupunkiin [...]

Soramontun hiljaisuus onnettomuuden jälkeen

Eipä mikään kirkasta mieltä niin kuin käveleminen mustavalkoisena kauan sitten, tuijotellen katonrajaan niin kuin siellä muka olisi jotakin, ja jos pään pistää luukusta ulos on siinä heti tehtaankuja.

Kuulepas nyt hyvä neiti demoonitar, istu tuohon halkolaatikolle ja ole vaiti.

Mutta tuollapa porisee kahvini, armas kahvini, ystäväni ja lohduttajani, liittolaiseni ja henkevyyden lähettiläs, ehkä vähän vainohullu mutta pian jo tokeentunut, ja niin kaunis, luonnokas, pyyhkii mielestäni sienipilven, tulvan, heinäsirkat ja laajenevan autiomaan, kaataa sielustani levottomuuden aiheuttajat elikkä riippakoivut, olen taas mutkaton ja luonteva, kävelen rantaan ja suden ulvonta sisälläni hiljenee.

Kolmekymmentä vuotta täytettyään hän alkoi laskeutua arvokkaasti kaislikkoon, rynnättyään sitä ennen ylös mäntyisille harjuille.

Näen jo tarkkaan mitä sanomalehdissä lukee sitten kun typeryys on kukistettu.

Kahvilan venäläinen kassa veloitti minulta oudon summan. Ihmettelyyni hän vastasi: "yks oppilas on teidän mukana". Muistin kahvilaan kääntyessäni mutisseeni "mennäänpäs tänne"; joku kulmilla norkoillut koululainen oli kuullut sen ja livahtanut kannoilleni.

Pojan nokkeluus herätti minussa sen verran ihailua etten nostanut meteliä, mutta edistääkseni sukupolvien välistä kunnioitusta pakotin hänet lusikoimaan leivoksensa minun seurassani ja vastaamaan kysymyksiini. Pyrin keksimään kysymyksiä asioista, joita hän ei ollut luultavimmin koskaan ajatellut. Oli ilo nähdä hänen pinnistelevän.

Jos jätän oven auki, alkavat naapurit kerätä rohkeutta ja tulevat iltapäivällä koputtelemaan: anteeksi, teillä on ovi auki!

Enkä koskaan saa kysyttyä miksi heidän on lukossa. Saamarin saamari!

Ilta oli tavanomainen. Innostumisen, jäykistymisen, patsastelun, ikävystymisen, neuroottisen vapinan, seuraan kotiutumisen, hölmöilyn, hellämielisyyden puuskan ja väsähtämisen jälkeen potkin kiviä lämpimän harmaalla kadulla kesäyössä, onnekkaana ja voimakaspiirteisenä, pidellen sieluani reippaassa otteessa kuin mitäkin kravattia.

Esitti väitteen ja pakeni lauhkealle vyöhykkeelle palmun alle aurinkotuoliin, jalat meressä, sanomalehti sylissä ja hellekypärä päässä, jo lihoneena.

Naisella oli ihmeellinen kyky täyttää huoneita muutamalla huonekalulla läpikulkukelvottomiksi.

Amerikan eno nousi taksista ja alkoi heti puhua, tai luultavasti oli puhunut tauotta koko taksimatkan mutta vaihtoi nyt vain kuulijakuntaa: "lipputanko, ja ruukut siinä pituusjärjestyksessä, hyvä hyvä" jne. Jossain vaiheessa iltaa hän ahdistui ja vaikeni. Silloin piti äkkiä tehdä jälkiruoka: iso lasikulho vuorattiin tuoreilla vohveleilla, päälle kaadettiin kaksi litraa mango-, mansikka- ja päärynäjäätelöä paloina, sen päälle vielä reilusti vaahterasiirappia ja puoli litraa coca-colaa.

Mubarak taas yritti hiipiä paikalta sivuttain kuin muinasegyptiläinen seinämaalaus. Ja nyt häntä työnnetään tautivuoteella käräjiltä toisille, potilaskuljettajatkin kolaroivat vuodetta tahallaan kaikkiin ovenkarmeihin ja mutkissa liioittelevat keskipakoisvoimaa.

Niin etevä luutnantti, marssii joukkonsa edellä ylösalaisin.

Sinusta me juuri pidämme, juuri sinusta! Ja sen ohella palvomme tuota saastaa.

Oi, minä tiedän, hän huusi joka välissä kuin olisi kerännyt pisteitä tietokilpailussa ja yhtä varmasti menettänyt ne, koska vastaus oli aina vain sinne päin.

Seuraavaksi laulut on laulettu, mainen kunnia katoaa ja rupusakki tönii kaupan eteisessä. Pimeys valtaa mielen edestä taaksepäin.

Alkaa kutsuvasti, kuin avaisi mielensä mutta sulkisi sen kiireesti ettei lämpö karkaa.
Tai kuin kutsuisi vieraita, mutta heidän tullessaan istuisikin saavuttamattomissa, tuossa katolla.
Tai kuin ehdottaisi kyytiä, mutta ajaisikin käytännössä vieressä, metrin päässä, heinäkuormineen.
Tai kuin puhuisi sinulle mutta sittenkin itsekseen.
(Mitäs olet niin ahne!)
Käykää ympäri, tämä on juhla, piirissä kukin omiaan.

Valitsemme erityisen pieniä kumpuja vihellellen ylitettäviksi...

Ketterä pillinsoittaja, sielun ketristäjä

Varhain kielletyn munkkikunnan keskuudessa oli sääntö, että jos kaksi veljeä huomaa kilpailevansa keskenään hurskaudessa, saavat he erityisluvalla mennä yhdessä hirteen hyväntuulisina ja varmoina pelastuksestaan, mutta yhtä lailla voivat myös jatkaa kilvoitteluaan täällä ajassa.

Ensimmäinen löi minua otsaan
Toinen kysyi: miksi katsot maata?

Erityisavustajan tehtävät: verhon siirtäminen, kynän pöydälle nostaminen, näkökentän vasemman äären takana vaiti oleminen, nuppineulan lattialle pudottaminen.

Varjosiittola

Lapset seurasivat kulkuria metsänrajaan ja viskelivät häntä kivillä, mutta osuessaan kerran pahannäköisesti he säikähtivät, jättäytyivät jälkeen ja lauloivat varovasti, lähes katuvaisina pilkkalaulua petkuttavasta kulkukauppiaasta.

Kesän tullessa ruhtinas nostatti jokaiseen pihapuuhun intiaanin.

Tahmainen nekunsyöjäkansa

Tapahtuu virhe: matkustan viheliäiseen maahan ja näen talojen pomppivan ympärilläni kun itse vajoan soraan.

Raskasmielisyys on seurausta liiallisesta kunnianhimosta tässä kamppailussa. Huoleton ihminen hyppii ja liihottaa, raskasmieliselle se ei riitä: hänen on saatava maa ja kaupunki mukaansa.