Luota yövartijaan. Tämä nyt oli liian epämääräisesti ilmaistu. Tunnelmoikaamme hetki epämääreessä, limpunpainoisessa kivessä rinnalla. Ehkä pikemmin ohra- kuin ruislimppu. Keitä me olemme? Ehkä jokin pahasti rappeutunut rukouspiiri. Limppu rinnalla rasittaa hengittelyä vähemmän kuin tukeva täkki. Sanokaamme oi. Kas se oli täsmällinen oi. Limppu tipotiessään. Otamme nyt yövartijan lähempään tarkasteluun. Se ei ole lainkaan yövartija, vaan sandaaleissa läpsyttelyä kaupungilla aamuyöstä. Kuka läpsyttelee? Luottavainen juippi. Mihin hän luottaa? Kas joki lävistää hänen rintansa: sillä soutavaan sakkiin. Pitkittäisvirtaus on venyttänyt kanootit kaatuneen hongan mittaisiksi. Ovi on siinä auki, ja tympeä receptionisti jonka eilen mainitsimme. Juippi työntää kolikon automaattiin ja kuuntelee nautiskellen, tuttu kumahdus, täysi cokistölkki kourussa. Niin on se viileä kädessä nyt kun helle asuu kaupungin kivissä. Tutkimme rukouspiirin: tyhjiä nokisia pikkutakkeja, variksenpelättejä. Istun ikkunalla, juippi kävelee aulan poikki. Täällä saa tupakoida joka paikassa. Huonekasvien takainen pimeys nielee minut ja viskaa hyiselle neulaspolulle.