Miten tulikin siinä yhteydessä mieleen sana hölmö, kuin ovelle olisi astunut oviaukkoon nähden liian iso mies, luonnollisen lihava, tuhdissa flanellipaidassa, ja teki mieli havahtua kaukana asutuksista hämärtyvään aikaan. Istuin sohvassa kuin typerä kansio, vaatteet yhä pakkasentuoksuisina, seuranani kanssaistujien vaitelias synkkyys kuin vuosikymmenien mittaiseksi venähtänyt jumalanpalvelus, piti vain hahmottaa mikä oli tuo jumala, nähdä se leijumassa huoneen keskellä ja kysyä oliko sillä kenties muita vaatimuksia kuin tällainen loputon olemattoman poteminen. Sen sijaan ilmestyi siis tuo hölmö, ja sen voimakkaasta vaikutuksesta päätellen en tainnut olla aivan vajoksissa, mistä ilahtuneena aloin tuntea vetoa pimeään sivuhuoneeseen.