Enkö minä ollut vain yksi vilistäjistä. Kumpuileva maa keinui mukavasti. Kiidimme pensaiden lomitse tai päinvastoin, taivas näytti odottavan tai heijasti teollisuuden valoja.

Vähitellen hiekka alkoi nousta. Askelet pehmenivät entisestään. Juoksin sukkasillani pitkää käytävää. Huoneet pyörivät, käytävä pysyi suorana.

Edessä tuikki jo kaupungin tulia, mutta ensin vajosimme pimeään. Ukot istuivat avoimilla ovilla ja löivät kepillä kynnystä polviensa välissä.

Juoksemaan tottunut pystyi jo ajattelemaan. Jos keskittyi kyllin, istui jo pöydässä. He hymyilivät koska pöytä oli täynnä, seuraa ja syötävää, hiljaista palamista.