Olen uuden työni vuoksi joutunut harjoittelemaan hyvän tavan mukaisuutta ja kohteliaisuuksia, mutta sitä mukaa kuin opin uutta, unohdan vanhaa, ja käytökseni seurassa on valitettavan fragmentoitunutta. Eihän riitä se, että muistaa oikeat sanat, katseen kohdistukset ja sekuntimäärät, osaa annostella kiinnostuneisuutta ja välinpitämättömyyttä tai nauraa oikeassa kohdin miellyttävällä nauruäänellä. Vaikeinta on vastata yllättäviin kysymyksiin, joihin on olemassa jokunen oikea vastaus ja lukematon määrä vääriä. Jos oikein keskityn ja suoriudun näistä haasteista, olen todennäköisesti huomaamattani kolhinut kanssaihmisiä ja kaatanut esineitä. Kuvaamani ongelmat koskevat illanviettoja, töissä menee ihan hyvin kiitos kysymästä. Minulle tuodaan ennennäkemättömiä laitteita, korjaan niitä hihat säihkyen. Esimieheni saattaa unohtua minuuteiksi ihastelemaan kykyjäni. Innostus on vallannut koko osaston. Usein keskeytän työskentelyni hetkeksi, ikään kuin nautintoa pitkittääkseni. Odotan jähmettyneenä muutaman sekunnin kunnes kuulen taivaanrannan pauhun. Valo nousee kerrostalojen takaa ohimoitani kohti kuin moniväriset lokkiparvet. Nauran äänettömästi (ja ilmeettömästi) ja sukellan takaisin työhön.