Äkillisellä riippumattomuuden hetkellä kohtasin ajoneuvon, jollaista ei tavallisesti pitäisi olla olemassa. Olihan se auto, mutta kun kumarruin, näin vain sen yhden puolen, loppu hälveni horisonttiin. Teki mieleni huutaa: "tämä on kermanvärinen!" Ikkunaan heijastuivat kasvot, irvistin kokeillakseni olivatko ne omani. Yö laskeutui, toisin sanoen: koitti tieteellinen aika. Sade pesi auton mustaksi - materialismi. Pidättelin vielä harhaa, amuletin ja temppelin, kun reipas yliopiston väki juoksi mutkasta. Valittelin, ettei ongelma ratkea minun elinaikanani. Hän on voittanut kuoleman, he vitsailivat. Ettekö te nyt juoksekaan tästä ohi, kysyin, -lenkillähän te olitte? He eivät tuntuneet ymmärtävän kysymystä. Huomasin että joukon takaosa juoksi ohi, oli kyse jonkinlaisesta muodostelmajuoksusta jossa edelle kiirehtineet pysähtyvät ja antavat perässä tulevien mennä ohi ja niin edelleen. Mietin olinko itse mahdollisesti osa vastaavaa muodostelmaa, tottahan sen piti olla peräisin luonnosta.