Nousen hissillä pahvivarastoon. Olenko missään nähnyt niin ihanaa pahvia, yhtä sivistyneesti valaistuna? Sittenkin maailmassa on joku, joka ei yritä sokaista eikä toisaalta ohjailla kuin päiväkoti-ikäistä. Tuokaa sisustussuunnittelija, tahdon avioitua hänen kanssaan! Kuulen musiikkia mutta en näe kaiuttimia. Monistuskoneelle varatusta nurkkauksesta löydän säikähtyneen pianistin. Hän soittaa kyllä niin huonosti että taitaa olla minä itse, tunnistan toki maneerit. Ja pahvista ja valaistuksesta iloinnut hissillänoussut lienee serkkuni tai muu vähäpätöisyys. Kas näin puhuu suvustarimpuilija. Mutta pianonsoittajalla on niin huonot hermot ja monta kipeää lihasta, että hän mieluiten käy kaupungilla serkuksi tekeytyneenä.