Ens~alkuun he olivat oudon huolimattomia ja leväperäisiä, mutta kun tuli aika rappeutua, kukin rappeutui huolellisesti varallisuutensa mukaan.

Nurkkakuntaisuudesta pääsee ajattelemalla kadunkulmaa.

Tässä se kameli josta puhuin, olosuhteiden pakosta kahdessa pussissa. Loput siitä murtautuu juuri tuon asfaltin alta. Sitä tuo haukkakin kiljuu. Minun on mentävä kauppaan, pidä nyt huolta siitä, sen nimi on Böse-Heinrich.

Monenlaisia vastuksia on voitettu, ja heidät on lopulta saatu samaan pöytään. Vielä on luokkaero ylitettävänä. Nyt epäröi jo itse puhemies, Robert Marley Havannasta tai jostain sieltä. Pöytä seisoo öisessä meressä; toinen ui, toinen käynnistää vesiskootterin ja lähtee sataman valoja kohti. On rauhoittavaa kellua siinä syvyydet allaan ja yllä mitä nyt valtameren päällä tavallisesti tuikkii. Satamassa pitää osata käyttäytyä skootterinsa kanssa. Kujien sakki vaanii sitä, ja vaanii paljon muutakin. Ikään kuin aina olisi ollut varaa ajella vesiskootterilla. Lopettakaa se kujissa pyöriminen ja kohta teillä kaikilla on oma vesiskootteri. Pannaan lahti vaahtoamaan. Mutta ei satamassa ole ketään, paikat on siivottu ja joka kolkka valaistu, ilmastointilaitteet vain humisevat. Toinen vain kelluu ja kelluu. On tämäkin maailmankaikkeus.

Jos kävelee tarpeeksi kauan, tarpeeksi syrjäistä tietä, tulee kyllä rangaistuslaitoksen pihaan, tai luostarin, tai talvipuutarhan, kukin luonteensa mukaan. Mutta tämäkään ei, valitan, ole vertauskuvallista.

Venetsialainen kuulustelu

Ehkäpä menemme tästä näin, sanoin kujassa, ikään kuin en olisi jo ollut menossa, ja ikään kuin siinä olisi ollut muitakin, ja olihan siinä, ihmisiä ja kujia, vaistoni ei ollut pettänyt, mutta työläs sitä on jälkeenpäin todistaa näin tarkasti valvottuna.

Eurooppa on kuin folia. Ja se, joka sanoo "lopu jo folia", hän on myöskin Eurooppa.

Kauhuelokuva, jossa ei sinänsä tapahdu mitään kauheaa, mutta joku henkilöistä on jatkuvasti kauhuissaan emmekä tiedä kuka.

On olemassa rehtejä, reiluja, toverillisia ja ties mitä melodioita. Vielä ne jaksavat hymyilyttää, viis huomisesta. Ehkä silloin on pelkkää rummutusta, ja urkuposetiivi kiljuu taustalla kuin kummitus. Osasi huominen sittenkin kiinnostaa. Näin ollen huominen vaikuttaa tulevan mikäli sille vain annetaan mahdollisuus. Ja aina löytyy joku tomppeli sitä hihkumaan, ja niin ihmiskunta jälleen romahtaa huomiseensa.

Vaati kärsivällisyyttä kuunnella mitä hänellä oli sanottavanaan. Kuin hän olisi toistanut samaa pitkää virkettä, vaikka niin ei missään nimessä ollut: selvästi aisti että ajatus syveni kuin pyörre, mutta se ei tähdännyt ytimeen johon kaikki tyhjenisi. Mietin oliko minulla edes edellytyksiä ymmärtää, mistä mahdollisuudesta harmistuneena pystyin taas keskittymään paremmin. Erikoista oli, ettei viereinen nuotio osoittanut hiipumisen merkkejä vaikkei kukaan käynyt lähelläkään.

Opas oli harvasanainen. "Tämä tässä on ... kuten näette." Kysymyksistä hän meni vaikeaksi, kierroksen lopussa hän näytti olevan räjähtämäisillään.

Auto tuntui levenevän ja litistyvän. Onneksi vauhti hidastui samalla, sillä pian istuimme maantiellä läpikuultavan kalvon päällä. Mitä Pohjanmaa pahimmillaan tekee autolle.

Tutkin rapatun kivitalon nurkkaa paksussa sumussa ei nyt aivan keskustassa. Miten se nyt julisti olemassaoloaan kuin sumu olisi laskettu ympärille vain sitä pukemaan. Pitikö hänen siihen pelmahtaa ja säikäyttää minut kevytmielisesti. Oli varomatonta vastata siihen pompottelemalla vihaista päätä harteillaan seitsemänä kappaleena mutta niin siinä nyt kävi. Seitsemästä henkitorvesta suihkusi kipinöitä yöhön. Taisin paljastaa hänelle monenlaisia tunteita.

Pieni kappeli polun mutkassa, keskellä polkua, kuin niin sanottu kultainen muisto. Ehkä kosteus on lopulta alakulon perimmäinen syy. Vadelmat helottavat koskemattomissa pensaissa, kaupunginosan nurkka on työntynyt kiilana juurakon keskeen. Sain todistaa torilla festivaalin joka kesti hyvä jos viisitoista sekuntia, sirkustelttojen pystytykset, kaupunginisän tervehdys ja kaikki. Tuttava pysähtyy ja alkaa jutella kuin itse terveys. Miten puhuu terveys ja millaisia ovat sen puheet? Sanoisin että terveys on ohimenevää. Mutta kun helle lopulta valuu kirjaston alimpiin kerroksiin, jätän rakennuksen ja menen tutkimaan kaupunkia, ja kaikki näkemäni herättää innostusta ja hyväksyntää. Meistä tulee terveitä ja erinomaisia, kuin limonadi. Kuplimme ympäriinsä illan hehkussa, karkaamme kuin lapsi puistoon, jättimäisten puiden alle nouseviin kirjaviin kyliin.

Olosuhteista huolimatta vierailen yhä usein Neuvostoliitossa. Ymmärrät että en voi ottaa sinua mukaan, enkä tuoda sieltä mitään, edes kiertoilmaisuja. Kai sinullakin vastaavia taipumuksia on, ja tiedät miten yksinäistä niiden kanssa on elää. Täällä vain on niin epähienoa, siihen saa usein havahtua, kun ajattelu käy niin monimutkaiseksi että aivot menevät tukkoon ja varoittamatta kysytään jotakin tavanomaista, ja kohteliaan vastauksen asemesta silmistä paistaa, näin uskon, puhdas kauhu.

Jätät nyt vain apilat leikkaamatta. Viileää savua ruohonkorsien välissä. Kevyt tankki vaeltelee nummilla kuin eväskori, vai tytötkö tästä ovat tepastelleet. Miksi aina etsiä rauhaa, kysyy tällä kertaa majatalon isäntä, lamput silmillä. Sillan juuressa terassilla käy jo vilske. Mustekalaako he niin kiihkeästi lusikoivat.

Ymmärtääkseni, sanoi tuomari, toista ihmistä ei pitäisi kohdella noin, mutta koska minulla ei ole mihin perustaa käsitystäni, jätän teidät nyt toistenne armoille. Vahtimestari, avatkaa torinpuoleiset pariovet.

Mielelläni esittelen hiukan paikkoja. Tämä tässä on pelkkä raunio, voit vaikka potkaista sitä, noin. Portaat eivät oikein toimi jos et juokse tarpeeksi nopeasti. Tasanne ylhäällä on oikeastaan vain pila, suunnittelijan ajatus oli että vapauttavan maiseman sijaan katsoja joutuukin kohtaamaan itsensä, köyhyyden joka meissä niin kirkuvasti vaatii huomiota. Moni esimerkiksi tarkistaa vaatepartensa tässä kohti ja löytää virheellistä leikkausta, tahraa ja jos mitä. Tästä pääsisi torniin, mutta se on vuokralla vapaapalokunnalla, kuivattavat letkuja sen korkeudessa. Puutarha on suunniteltu siten, että minkä hyvänsä kasvin voi lapsikin nykäistä juurineen pois.

Engelsmaani lähetti myös terveisiä, tulenpalavat kaikille jotka niistä olivat kiinnostuneet, muille vain muodolliset. Lopuksi hän toivotti hyvää pintaa. Voisi sanoa hänen olleen kostoretkellä vuosien takaisista. Todellako aiot jättää armaan kotiseutusi toisen planeetan tähden, kysyimme epäillen.

Olen sisäisen linnani henkilöstö, esitteli itsensä tuo tahdikas engelsmaani

Vaihtoehtoiseen anatomiaan perustuva keskustelu. Ihmisiä emme ole, ihmisiksi emme tahdo tulla, olkaamme siis kerubiinejä. Kas näin on hyvä vyöttää tilanne kuin korkeaksi venähtänyt kultapallopensas ennen ukkosia. Avaa suunsa tai ei, varjot tulevat kappelista ja muuttavat muotoaan maaston mukaisesti. Törmäpääskyn pesäaukkojen laikuttama olio, hevosella ruohotupot kenkinään. Musta kalaparvi jättää kylpylän ja ui hetuloihin, satelliitti tallentaa tulien sammumisen. Kuopasta nostettu ruumis kiittää lepohetkestä ja korkkaa oluen, ratamon- ja voikukanlehdet saavat profaanin täyteytensä takaisin, silmät ruokahalunsa.

Tutkin riepua käytävällä: näyttäisi olevan meaculpan surkea peite.

Prometheuksen ja kotkan romanssin kestosta liikkuu monenlaisia huhuja. Kyllä minä tämän vielä hoidan, ajattelee uupunut Prometheus iltaisin, päivän pakotetun tietoisuuden hajotessa usvaan. Unessa hänkin on kokonainen.

Olen nyt keskustellut muumioiden kanssa museon siivouksesta. Kumeina kajahtelevat vaatimukset halleissa ja käytävillä. Kunnes ne havahtuvat siihen, etteivät ehkä sittenkään näe; ne kääntyvät palvomaan museomestarin silmiä, järjestyksen kuvajaista niissä.

Muuan akvaario, ja helmiäisporsaita siellä. Kaikestaihastuja sen äärellä, ja varjo. Kostea varjo, esirippumainen, ehkä klassinen.