14.11.2023

Mitä kuuluu?

Alan edistyä suunnitelmissani ja luulen totisesti kirjoittavani autoilusta novellin, tai kokonaisen sarjan, joka muodostaisi muistomerkin tuolle nyttemmin kiusalliseenkin valoon suistuneelle mutta muistoissamme yhä ihanalle joutilaan kiirehtimisen tavalle. Missään nimessä tuo sarja ei ole amerikkalainen, vaikka se voi sisältää yhden amerikkalaisenkin novellin, mutta sekin olisi vastoin odotuksia suomalainen, vaan ei tyhmästi, esimerkiksi niin että autoilijan nimi olisi Riikka tai Marjatta ja ajattelisimme haa maanmiehiä. Sen sijaan autoilijan sisäinen rauha olisi selvästi suomalaista laatua. Mielelläni sisällyttäisin kokonaisuuteen myös italialaisen autoilunovellin, mutten usko mielikuvitukseni tavoittavan kuin korkeintaan yhden italialaisen mutkan jossa avoautoon syöksyvä sisämaan tuuli on pääosassa, ei siis meri-, kuten lukija varmaan oletti, ja kun paljastin tämän, hän terävöityy ja arvaa että tuokin novelli, joka siis oli pelkkä mutka tai vain tuulenviri, on sekin täysin suomalainen, mutta ei niin, että tämä suomen kansalainen olisi uutuuttaan raapivassa kesäpaidassa jotenkin hankalana Italiassa, sellainen pakkauksesta otettu olkavarren herkkää sisäpuolta allergisoiva matkustuspaita, vaan niin, että tämä autoilija, ehkä ei välttämättä edes autossa, on täynnä hienovaraista tyyneyttä, se kumpuaa kuin puronpohjan pikkukivien välisestä hämärästä, rentouttaa hengityksen ja syrjäyttää ahdistuksen jonka herätti erehdyksemme, että hän olisi orpo turistipiru jolla ei ole missään hyvä olla. Minua kauhistuttaisi autoilla pienten vikkelien italialaisten seassa, astua heidän perinteeseensä, siis kaasuttaa, mutta kaunokirjallisuuden keinoin voin kuitenkin tavoittaa pienen hetken autoilua Italiassa ja jakaa sen lukijan kanssa, mutta en kenen tahansa lukijan, hänen on suhtauduttava autoiluun ymmärtäväisesti ja tiedettävä ainakin se, että autoilun siirtyminen näytölle tai mieluiten paperille on yksi osa pyrkimyksessämme ekososiaaliseen harppaukseen.

29.8.2023

Olen sommitellut autofiktiota, joka kertoo autoilustani. Sopivassa suhteessa vauhdin riemua ja kurjia epäonnistumisia. Ja juuri kun romaani on syöksymäisillään syvällisyyteen, huomio kiinnittyy arkiseen yksityiskohtaan. Mutta syvällisyys on kuitenkin läsnä. Ja kulkee mukana loppuun asti. Tärkeimpiä asioita ei pidä mennä sanomaan suoraan. Salattu syvällisyys. Autoilun lomassa.

Hän oli ammatiltaan henkinen opas, joka ei kuitenkaan ollut millään tavalla henkinen. Ihan tavallinen puisto-opas.

Jos seinäkellon heilurin pysäyttää, se alkaa tuijottaa huonetta masentavan filosofisesti, mikä on monin verroin häiritsevämpää kuin kellon raksutus, joka vie toisilta yöunet. Voinko nukkua samassa tilassa pimeyttä tuijottavan jättiläisen kanssa?

18.8.2023

Tässä nyt odottelen syksyä, enkä lainkaan eristyksissä. Karanteeni oli kuiva, ns. abstrakti karanteeni; kuin illuusio, joka kuitenkin saa ihmisen sekaisin ja jota voi kosketella käsin kuin suurta kaunista lasipulloa. Olen myös yllättävän terve. Nähdäkseni sekin johtuu kuivuudesta: homeinen lakoheinä on poissa, ratiseva sarka tilalla. Näen jo raitiovaunujen syöksyvän pakkaseen. Onko ihmeitä luvassa?