29.8.2023

Olen sommitellut autofiktiota, joka kertoo autoilustani. Sopivassa suhteessa vauhdin riemua ja kurjia epäonnistumisia. Ja juuri kun romaani on syöksymäisillään syvällisyyteen, huomio kiinnittyy arkiseen yksityiskohtaan. Mutta syvällisyys on kuitenkin läsnä. Ja kulkee mukana loppuun asti. Tärkeimpiä asioita ei pidä mennä sanomaan suoraan. Salattu syvällisyys. Autoilun lomassa.

Hän oli ammatiltaan henkinen opas, joka ei kuitenkaan ollut millään tavalla henkinen. Ihan tavallinen puisto-opas.

Jos seinäkellon heilurin pysäyttää, se alkaa tuijottaa huonetta masentavan filosofisesti, mikä on monin verroin häiritsevämpää kuin kellon raksutus, joka vie toisilta yöunet. Voinko nukkua samassa tilassa pimeyttä tuijottavan jättiläisen kanssa?

18.8.2023

Tässä nyt odottelen syksyä, enkä lainkaan eristyksissä. Karanteeni oli kuiva, ns. abstrakti karanteeni; kuin illuusio, joka kuitenkin saa ihmisen sekaisin ja jota voi kosketella käsin kuin suurta kaunista lasipulloa. Olen myös yllättävän terve. Nähdäkseni sekin johtuu kuivuudesta: homeinen lakoheinä on poissa, ratiseva sarka tilalla. Näen jo raitiovaunujen syöksyvän pakkaseen. Onko ihmeitä luvassa?