Det iär en vintermorgon. Viärlden iär som en fryseri. Solen försyöker att komma upp. Vuad györ människapolon? Druar yllesockor stränger på föttilörna. Sinnet syöker längre bort, bakom skogilorna, vuar ljuset taputtierar på känsliga nymfilorna.

Tapa jolla ideologia ui ihmiseen ja ottaa hänet valtoihinsa, on varmasti ihmeellinen kuvana. Kun malttaa laskea vieraita sisään, kohteliaasti, selkkauksia välttäen, ja jossain viidennentoista kohdalla, rentoutuneena muttei vielä turtuneena, tarttuu työhön, joka on tuhti villahuivi, autonominen satelliitti, voi palata kiittämään alkuperäistä impulssia, joka ei valitettavasti päätynyt olohuonettamme koristamaan mutta hoiti erinomaisesti liikkuvan liikuttajan toimensa.

He nauttivat paprikatahnaa, ja vaikka se oli liian suolaista, heille kehittyi nopea riippuvuus. Tätä ei pidä liioitella. Kädet unohtuvat pöydälle kun ikkunaan ilmaantuu jotakin kiinnostavaa. Kun liihotin taivaalla jokseenkin leijona, kuka piteli langoista? Itsekseen virnuileva valistus? Omahyväinen valistus!