Pitkiä pakkasviikkoja. Donald nuokkuu ikkunalla. Mutta vastahan leikattiin ruohoa?! Pakkanen on sisäistä. Ja se, mikä ikkunalla nuokkuu, on pitkäksi venähtänyt huonekasvi. Donald vain imuroi. Kadulla porhaltaa jäätelöauto. On kuulasta ja kodikasta, siinä kadulla, kuin Simpsoneissa. Ei sillä että hän kaipaisi kodikkuutta, tonttikin on vuokralla. Vladimir on lunastanut omansa aikaa sitten, emme voi tietää johtuuko se periaatteesta vai oikusta, rahansa voi sijoittaa paremminkin. Vuokratontin lunastaminen on typerää miettii Donald ties kuinka monennen kerran ja ajattelee huutaa ikkunasta kadulle, ja huutaakin, mutta ihan hiljaa. Jäätelöauto porhaltaa siinä edelleen, se on onnistunut saavuttamaan vauhdikkaan paikallaanolon, ja on tietyllä tapaa sekä pettymys että satumainen onni, että ihmiskunnan historiassa ensimmäisenä siihen kykeni juuri jäätelöauto.