Lähiö kohosi uljaana päätien varressa ja minulla oli uusi puku. Kantapää upposi riemuhietaan, taivaalla kohosi ja laskeutui surviaismainen paperinarupilvi. Yhteishenki yleni seuraavaan vaiheesen, kuin liivitkin olisi jo heitetty yltä. Törmälle erkani polku ja poikkesin vahingossa sille: kukkulalta näin koko pointillistisen juhlapaljouden. Toki se olisi yhtä hyvin voinut olla ennennäkemätön joukkotappelu. Festivaali tai tappelu, jatkoin syvemmälle metsään. Yhteislaulu vaimeni vasta kun tulin kosken partaalle. Rantakivellä istui vanha ukko ja söi tummaa luppoa. Eikö kosken kivissä kuuluisi kasvaa sammal? Hän oli tuonut lupon mukanaan jostain, kaupungin lähellä sitä ei kasvanut. Jäin tutkimaan akanvirtaa, peilikuva vaikutti alakuloiselta, hiekka pohjassa kirkkaalta. Peilikuva särkyi kun rintataskusta valui kultaa, plip plop. Sinne, virran pohjaan se kuului.