12.11.2020

Jos vain saisin selvää onko tämä sodan savuavat rauniot vai tavallinen kukkiva niitty. Ikävä ainakin on suunnaton ja kohtalokkuus, mutta se juuri haihtuu paisumiseensa. Tuuli vetää henkeä kuin häivähdys lumisadetta juhannusillassa ennen kuin alkaa toden teolla lanata, niin paksu tuuli että saa rakennukset loimuamaan.

Pääkatu ilmoittaa määrätietoisesti olevansa pääkatu. Kaivolla tapaan morsiamen, ja raivo menee ohi ilmoittamatta tarkemmin kenen raivo se oli. Piknikliinalla vaeltaa pieni laiva kohti autuuden satamaa. Morsian ottaa eväskorista suurennuslasin ja tarkastelee sillä. Tänä aikana me totisesti tiedämme kuinka suurennuslasille esiinnytään: luonnollisesti, viattomasti, kuin lapsi auringossa. En ole noita-akka enkä polta sinuun reikää, hän sanoo. Ajattelen vastata kohteliaasti mutta en saa selvää mitä kaikkea en ole enkä tee. Ja sulhanen sanoo: en tiedä mitä sanoa.

Pääkadulla kävelee vielä varis vaikka harakka olisi mieluisampi. Apteekin näyteikkunassa rohdot kimaltavat kaikissa punaisen sävyissä. Seuraavassa ikkunassa näkyy vain jalkoja: pöytien, tuolien ja ihmisten. Jokaisen liikkeen ovelle jätän rahaa, sitähän ne tarvitsevat. Viimeisen liikkeen ovessa lukeekin Kaivahan kuvettasi.

Ei kommentteja: