9.3.2017

Rouskutan salaattia, tuoreen lumen ja kuivien lehtien seosta. Kenpä tuolla lepikossa hangella huiskii? Onko se kuolema? Ei ole se. Jos se on vaari? Vaarikaan ei. Mielipuoliko onkin? Ei ole vainkaan. Puna-armeija! Suinkaan ei.

Tämän tietoisuuden laji on soutu

Kaappikellovarkaan sydän hakkasi. Poliisi lysähti niin turhautuneesti ettei puku pysynyt perässä. Hän tutki torilla pientä romumetallikuutiota, käsittämättömän kolarin seurausta.

Ryntäävät tuulispäänä mäelle ja laskeutuvat vaivalloisesti portaat alas

Tietämättömyys kohottaa, tyhmyys painaa maahan

Emergenssihiililuukku

Vesisänky vaihdettiin sorapatjaan ja siitäkös pappa nukahti

Kuinka monta kiloa pastaa on syötävä tuottaakseen tuollaisen ajatuksen?

On kevät ja narodnikit käyvät jatulintarhaan
epäilemättä lainkaan, epäilemättä lainkaan

ja tervehtivät Artemista
mutta Artemispa ei tervehdi heitä

8.3.2017

Astun raatihuoneesta. Naakat kaartavat tornin takaa ja lakaisevat pitkillä siivillään, pitkillä siivillään, mitä? Vanhuksia hattarapäitä? Heineken-telttojen alla. Minun teki mieli sanoa helttojen, mieli ui vielä helttapuroja. Naakat ovat lakaisseet lakaisemansa. Ne kaartavat toistamiseen tornin takaa ja raatelevat pitkillä kynsillään, pitkillä kynsillään, mitä? Lapsia pellavapäitä? Škoda Octaviain kattojen alla. Minun teki mieli sanoa mattojen, mieli ui vielä mattolaitureilla. Naakat ovat raadelleet raatelemansa. Ne kaartavat kolmattamiseen tornin takaa ja repivät pitkillä nokillaan, pitkillä nokillaan, mitä? En voi jatkaa näin. En voi jatkaa näin. Näen vaimoni epätoivoiset kasvot. Ystäväni tarvitsevat virkistystä. Selkäni takana raatihuoneen valtava ovi kolahtaa kiinni. Naakat kaartavat – helvettiin naakat! En voi jatkaa näin. Vaimoni; ystäväni; epätoivo; virkistys. Selkäni takana kolahtaa – ah! byrokratian henki on siis vapautettu. Olenko minä byrokratian henki? En. Tuuli joka paperit sotki? Sekään en. Mikä minä olen? Ah, ovi kolahti, seitsemän metriä korkea, kiiltää viileänä selkäni takana. Sinne ei ole paluuta. Ovi kolahti, ah; ah; ah; ah.

6.3.2017

Miksi olin laiska. Miksi en jalostanut koiriani paremmin. Miksi he nyt puuskuttavat mäessä. Miksi kolhivat polvensa tuoleihin ja vinku sammaltaa. Miksi hiehoni

Istun torin kiveyksellä. Vaaleansininen poliisi konttaa luokseni: onko kaikki hyvin. Kiitos, siitä onkin jo aikaa.

Mineraalirikas vesisuoni pisti minua kantapäähän ja mieli kirkastui

5.3.2017

Siitä on kymmenen vuotta, kaikesta on kymmenen vuotta. Tulin vesistön tykö, mukanani naama. Haluatko tappaa minut, naama? Haluatko että lähden kaduille itsemurhaamaan? Rauhallisesti nyt, naama sanoi, jokaisesta naamasta voi puhjeta kasvot ja jokaisilla kasvoilla välähtää naama.

Tämän hän sanoi ja yritti surmata minut öljynmittaustikulla, tavallinen poika, hänpä sen teki, ja palasi toimeen, reiluun toimeen, missä hän on hyvin menestynyt, onnea vaan sinne hiihtoliitonkin puolelle. Ystäväni yrittivät piilottaa minulta Töölön sairaalan, he seisoivat rivissä puiston laidalla, leveissä mantteleissa, päät hohtaen kuin parkkivalot. Ei se ole haava eikä mustelma sanoi heistä korkein, se on luulelma - tikku on mennyt tästä kuin veden läpi ja sinä olet väistänyt sitä ymmärtämättä mitä teit.

3.3.2017

Ah, paperia! Vaikkakin pakkasta, sentään paperia. Ja sitä vasten: auringon nokirannuiksi polttamat lepänrangat. Runsaasti turkitetut pikkukaupunkilaiset liukuvat talven uniseen viattomuuteen. Ajokoira laukkaa tyhjää pääkatua kaviot kilkaten. Kujissa käy lakkaamaton puheensorina, tuntematonta herraskieltä.

2.3.2017

Minäkin puhuin salaa venäläisten kanssa. He nousivat nuotiolta kuin teltat ja astuivat potkukelkkoihin. Tuuli vei heidät jään yli Kantalahteen, joka on kaikkien lahtien äiti. Kuljetan taskussani pajukkoa, lumisadepallon korviketta, joka ravistettaessa soi ja kimaltaa. Jokainen pajukko kätkee Moskovan.