Kommunismin vuodenajat pikkukaupungin puistossa

Leppien takana kommunismin rusotus

Ymmärrän enää vain kommunistien puhetta. Kun muut puhuvat, ajattelen väsyneenä mitä hittoa. Ja sanat lentävät pääni ohi kuin syksyn lehdet.

Maalikaupassa ei ollut kommunisminpunaista.

Näillä keleillä olen vielä japanilainen akvarellihahmo, mutta lumen tultua vaipunen huopaukoksi, siis lumisateen ajaksi, mutta sen jälkeisellä kovalla pakkasella olen suota ylittävä hiilipiirros.

ja lauletaan mumisten muutenkin epäselviä lauluja

ja neidot punastuvat kommunisminpunaisiksi

ja lattiat maalataan kommunisminpunaisiksi

Kommunismi ei ole järjestelmä, vaan järjestys, johon luonto meidät pakottaa sitten kun parhaaksi katsoo. No niin lapset, se ilmoittaa jonakin kauniina aamuna, - tänään siirrymme kommunismiin.

Kommunismissa on tämä asia sikäli toisin, että on tosin paljon suoranaista ahdasmielisyyttä ja karkeutta, mutta sen alla ei sitten olekaan muuta pahetta piilossa niin kuin nykyisessä järjestelmässä on tapana.

Kunnon ihminen ilman kommunismia on kuin alaston ihminen vaatteet päällä.

Huutavan ääni korvessa

onko täällä ketään kommunistia

Mitenpä sitä kuulisi naisenkorvalla miehenääntä

Kannatan sellaista pasifismia, jossa sodat soditaan lasten päiväunien aikaan.

Hän tunki nenänsä joka naamariin, niin kuin naapurin karju sai kerran perunasäkin päähänsä ja rauhoittui, kuin olisi uskonut muuttuneensa näkymättömäksi.

Oli valon maa, varjojen maa ja tirkistelijöiden maa, ja ne elivät rinta rinnan, ikään kuin toisistaan tietämättä, niin kuin emme tiedä naapurien liikkeistä silloin kun he eivät ole näkyvissä. Valon maa oli talonpoikainen, ja talonpojat olivat kovia heittämään varjonsa tirkistelemiensä tapahtumien ylle.

Hän asteli rauniokivien välissä, tänne viettävää multaista soraa, ei vielä auringon kuivattamaa, kadonnut ystäväni, antiikin loiste päänsä ympärillä. Minä otan vastaan kulloisessakin asemassani, olosuhteista ja vaatetuksesta en piittaa, kunhan saan karistettua häiritsevät penteleet ympäriltä. Joudummekin hakeutumaan usein metsään tai kujaan. Metsät paranevat ja saavuttavat ominaisen kuhinansa, kaupungit täyttyvät sellaisiksi kuin pitää, aaseilla ja skoottereilla. Koska me olemme palanneet.

Hän syventyi lahkeeseensa, ja viivytteli näin ikään alppimaisemissa, kunnes kohotti intiaanin-päänsä ja oli täten valmis ottamaan vastaan lautakuorman.

Tupakoinnin jälkeen oli paimenlaulun vuoro.

Kyllä minä tiedän mitä hakkelusta hormista lentää kun lämmitän uunia. Jos olette saavuttaneet yksimielisyyden jostain asiasta olette ehdottomasti väärässä. Itsepäisyyttä me kannamme Jumalan kunniaksi tähtien alla syysaikaan.

Epätäydellisyys on loukkaavaa

Poissaollessani siskoni oli muuttanut maalle ja perustanut perheen, ja nyt hän kailotti syksyisellä pihalla: pentu perkele

Olin naureskellut muiden mukana älyn kukkukoille, naureskellut ja mölissyt, lopuksi kuitenkin poistunut pettyneenä yöelämästä, niin kuin aina, mutta niin kurjaa ei elämäni sentään vielä ollut, etteikö siihen olisi kuulunut virkistäviä yllätyksiä, aamulla tuli teelle Kolja-ystävä ja kertoi että Älyn kukkulat kyllä ovat olemassa, eräällä pienellä ketsuan lähisukukielellä, hän esitteli minulle karttaa, niinpä on, sanoin, tarkistimme vielä sanakirjasta, niinpä on, sanoin jälleen, mutta sitten kiistin: tuskinpa pelkän älyn, ei kai mikään kulttuuri ole niin älytön että erottaisi älyn länsimaisessa merkityksessä omaksi yksikökseen, kyllä vaan, sanoi Kolja-ystävä, se oli paikka jonne heimo karkotti vakaviin omaisuusrikoksiin ryhtyneitä.

Se oli kurjaa aikaa, kovin kovin kurjaa, ja nyt tuntuu kuin se palaisi, koska kurjuus kiertää aina kehää.

Siihen aikaan oli tapanani nousta heinistä, joista alimmat olivat jo mustuneet, matkalla mullaksi, mutta koska en ollut samalla tavoin menossa mullaksi, oli minun noustava, ihmeen kevyesti, kuin olisi ottanut päältään ensin korsihatun, sitten kaislahameen, ja lopuksi karistellut vielä hapsut nilkoista. Tyhjyyden liekutuksia kuuntelin epäuskoisena, illasta kohina palasi ja vaeltelin taas harjuilla näennäisen pakananomaisesti.

Olen hurskas, niin hurskas, ja aika pitkä.

Menkää pois minun päästäni virrekset, mutta se olikin radio.

Näin unta, että vainosin Suomen kansaa

Keskellä Pohjanmaata kai, tai Ranskaa, on tasankojen keskellä epäodotuksenmukainen rinnemaa jolla kiemurtelee koski; miksi se kiemurtelee eikä putoa suoraan, kenties sitä on pengerretty, z-kirjaimen muotoon, että saataisiin kasteluvettä, pari myllyä ja oivallinen lankkusilta jota peittää maaliskuinen vastasataneen lumen jättämä sohjo, virta velloo alla juotavanmustana, isotätini talo on heti sillan jälkeen, hän valmistaa ruokaa, noista maalaisten juureksista joiden nimiä en tiedä mutta ovat niin kuin retikka, turnipsi tai jalokyssä, hän ei tervehdi kaukaisia vieraita ennen kuin ruoka on padassa ja pata uunissa.

Kivitalon seinien paksuus oli laskettu siten, että se laski kesän helteen sisään vasta syyskuun lopulla, ja säilytti sen maaliskuun loppuun.

Tätä menoa olen pian lampuri, ja kanuri, ja sitten onkin aika kirjoittaa muistelmat. Eräässä pikkukaupungissa asuessani meitä oli pieni roskasakki, julistimme olevamme sen kaupungin vähä-älymystö. Julkaisumme oli nimeltään "Monistuskoneen demoni". Sitten alkoi sota ja meistä kuoriutui aika joukko, kenraalista rivimieheen ja diplomaatista karkuriin. Sota paljasti todelliset kykymme, mutta sen loputtua mikään ei enää sujunut, jälleenrakennusaikaan olimme hajamielisiä ja eristäytyneitä, erityisesti säikyimme toisiamme.

Siinähän otit itse omat askelesi, minusta taas tehtiin aikojen alussa tällainen, heitettiin tällaiseen kuppiin, joka toisaalta näyttäisi olevan Daavidin linko, mutta se tässä onkin vaikeinta, tuo joltakin näyttäminen, eikä kyse ole kuin visuaalisesta hahmotuskyvystä, mikä tämä kuppi on, munakuppi vai lingonkuppi, missä on vika kun pitää sydän ottaa mukaan vahvistamaan näköhavainto oikeaksi, väännä siitä nyt sitten vaikka sosialistinen purkki, mutta väännä hyväntahtoisesti, ei, en anellut suopeutta itselleni vaan silmiesi todistukselle.

Tämä on uuden elämäni ensimmäinen aamu, hän sanoi onnettomana

Toin sitten sienikorin tuohon, mutta mikä on tuo pärekori hyllyssä? Kynätelinekin on päreistä, eikä se edes ole kynäteline vaan ties mikä, ja minä onneton kun panin siihen kyniä. Sitten on vielä tuohikori ja kaikkinainen pääni sekoittava sisustusvimma jossa olohuoneista löytyy kärrynpyöriä ja maitotonkkia ja sontaluukku pöytälevynä, ylipäätään että löytyy olohuone jossa kukaan ei voi muuta olla kuin kiusaantunut. Kirjoita siihen kiusanhuone huusin kun vielä olin arkkitehtitoimistossa.

Enpä tiedä tuosta kissasta. Vaimoni ystävän äiti jossain Tulimaassa sanoi, että runoilijalla pitää olla kissa, mutta minun vain tekisi mieli heittää se ulos. En kai ole vielä kypsässä vaiheessa.

Bardi. Sataa vettä, sataisi välillä kuraa. Mutta kurassa on humusta, ja humusta tuottavat matoset, eikä taivaassa ole matoja, ei, vaan maassa, niin kuin maassa ovat ihmisetkin, joita sataa yhtä harvoin kuin kuraa; sateen ja kuran liittäminen tuolla tavoin toisiinsa on ihmiselle tyypillinen erehdys.
Lordi. Ei niinkään ihmiselle tyypillinen kuin sinulle tyypillinen.
Bardi. Enkö minä sitten ole ihminen?
Lordi. Olet, mutta sinuna en yleistäisi bardinaivojesi omituisuuksia yleisinhimillisiksi tyypillisyyksiksi.
Bardi. Sehän tarkoittaisi, että minä olisin poikkeusyksilö, enkä minä halua ajatella olevani poikkeusyksilö, se olisi syntiä (itkee).
Lordi. En voi valitettavasti lohduttaa sinua, koska en ymmärrä mistä tässä oikein on kysymys. Tarvitsisimme tähän filosofin, joka olisi erikoistunut päättelyyn.
Bardi. Siinä tapauksessa hänen pitäisi myös pystyä korjaamaan runoni.

Mitenkä maailma sitten alkaa? Kävelen ulos aitasta. Enhän minä ole eläessäni nukkunut ensimmäistäkään yötä missään aitassa. Onhan minulla aitta, täynnä rojua. Maailma alkaa sitten kun olen tyhjentänyt aitan ja tulen sieltä ulos toukokuussa, otan pari askelta ja lähden talon nurkalta purjehtimaan.

Rakennan lattiaa, siitä tulee maailmanlopun lattia, leikkaan nurmikon, maailmanlopun nurmikko, postilaatikon kansi on auki, maailmanlopun postilaatikko, kohtaus kartanossa, kolme miestä, ei ketään, tyyni järvi, maailmanloppu

Niinpä kun apokalyptinen avaruusalus seuraavan kerran valuu talon ylle, otan sen käteeni ja taittelen taskuun. Mitä muuta on kilvoittelu, ei mitään, ei ole mitään kilvoittelua, onni vaihtelee.

Karjakeittiö helteessä

Olipa kerran karjakeittiö, meillä, ja siellä oli arkkupakastin. Helle lämmitti karjakeittiötä, jolloin pakastimen täytyi ryhdistäytyä pitäkseen sisuksensa tietyissä pakkaslukemissa. Tunnetusti pakastin, sisäpuoltaan jäähdyttäessään, vapauttaa ympäristöönsä lämpöenergiaa – jotkut jopa käyttävät noita kurjia kotteroita sivutoimisina lämmityslaitteina. Näin ollen karjakeittiömme lämpeni entisestään, jolloin pakastimen täytyi ryhdistäytyä entisestään, jolloin karjakeittiö lämpeni entisestään jne. Tullessamme paikalle oli karjakeittiön lämpötila jo 140 astetta selssiusta.

Bardi ja Lordi

pyydä filosofia korjaamaan tämä runo bardi sanoi
eiväthän filosofit korjaa runoja lordi sanoi
eivät niin he ovat tulleet kilteiksi bardi sanoi
yhtä vähän he korjaavat luontoa lordi sanoi
kenestä sinä oikein puhut bardi kysyi
filosofeista lordi sanoi ja ymmärsi erehdyksensä
kenestä sinä oikein puhut kysyi lordi tokeennuttuaan
ammattikunnasta yhteiskunnassa bardi sanoi
et sinä ole mikään runoilija lordi sanoi
tarkoitatko etten saisi olla puheissani ensin epä- sitten tarkka bardi kysyi
sinä olet runoilija kunnes havahdut filosofiksi lordi sanoi
nyt me teemme todellisuudelle hallaa bardi sanoi
nyt sinä havahduit runoilijaksi lordi sanoi

Paimenhuilun huuleenkasvaminen johtui muista syistä.

Mutta vielä tulee se opiskelija, jonka puhuessa kuuluu sali ritisee ja jonka edessä professorit nostavat kätensä, jos eivät sitten synnytä häntä haaremihousuihinsa.

Sekavan luennon jälkeen opiskelijat hajaantuivat kukin tahoilleen ja jättivät toisensa rauhaan, kunnes loistokkaan selkeä luento palautti heidät yhteen, jonkinlaiseen kollektiiviseen kiusantilaan, kunnes sekava luento jälleen vapautti heidät ja niin edelleen, kunnes he hutaisivat gradunsa ja unohtivat sen niin kuin tenttikirjan tentin jälkeen.

Yritän päästä kahville, mutten löydä kuppia, ja sitä etsiskellessäni saan päähäni jonkin typeryyden ja kiiruhdan kirjoittamaan sen tänne, aivan kuin ihmiskuntaa ei olisi jo tarpeeksi loukattu.

Määräys: arkun on oltava kertopuuta ja se on täytettävä solumuovipalloilla ruumiin toimituksenaikaisten sopimattomien liikahdusten estämiseksi.

Toinen tuotti tylsyyttä, toinen vain kuljetti tylsyyttä paikasta toiseen, eivätkä he koskaan joutaneet kahville.

Suomi on todellakin tasa-arvoinen maa: vaikka yksi on narkomaani, toinen lossinkuljettaja ja kolmas toimitusjohtaja, ovat he kuitenkin ikään kuin yksi ja sama henkilö.

Mutta opettaja oli ankara ja lausui: voin opettaa sinua sitten kun elämä on kierittänyt sinua lanttupellossa edes perusasiat.

Lyhyt ja ytimekäs on suomeksi nysä. Sille ei ole vastinetta suomen kielessä. Vai loppuvatko ajatuksesi siihen paikkaan, eivätkö, no avaa sitten tuo vanerilaatikko. Raivostuttaa tuollainen, no, minkä minä repisin, nauttisin kannettavan tietokoneen ja kaikkien sen sisältämien valheiden murskaamisesta mutta kone on vaimoni, sitä paitsi on väärin minun rankaista itseäni tai vaimoani jos vika on sinun, syytetyn, joka kiiruhdat ottamaan syytetyn paikan, ja kukapa ei kiiruhtaisi kun kaikki täällä ovat täynnä itseään.

Lordi. Et ole tosissasi.
Bardi. Mutta sinä luulet olevasi tosissasi, ja mitäs siitä hyödyt.
Lordi. Ihmisten kunnioituksen hyödyn ja luotettavan ynnä hyväsydämisen maineen.
Bardi. Eikö sinua vaivaa jos maineesi ei perustu tosiasioihin.
Lordi. Perustuuhan se.
Bardi. Maineesi perustuu luulelmiin, minun taas laulelmiin. Vain yksi kirjain on siinä erona, hip-hei.
Lordi. Juttusi sekoittavat käsitykseni asioista, nyt sinun pitää laulaa totinen laulu.
Bardi. Saamasi pitää (seuraa hyvin konseptualistinen laulu)
Lordi. Ei se ollut totinen vaan ontologinen.
Bardi. Minä en osaa totista, osaan vain ontologisen. Opeta minulle totisuus, oi Lordi, niin sävellän kunniaksesi 99 totista laulua.

sama vaikka katsoisi penkin alle
ei häntä löydä mistään
aika on ajanut hänest ohi
perhekuva on hänestä tullu

sille joka moista keksii
ikävöidä, aukee canyon
kuparirinteinen, kaiultansa
vertaa vailla maan päällä

ja hänen tielleen kutovat
mummot matot niin pitkät
etteivät hänen kantapäänsä
koskaan satu sepeliin

tämän lisäksi on hän
saapa ääneksensä alton
joka kantaa laakson yli
ja vetää laulajan perässään

sillä hänestä on tullut pieni
ja äänestä niin suuri
että se hänet kulettaa
kauvas kaunakukkuloiden taa

Väki tervehtii laitureilta jalat vedessä, tai ei varsinaisesti tervehdi mutta minulle näkyviin tuleminen itsessään on jo tervehdys, vierelleni onkin jo ilmaantunut varjo, on siis ilta, aika monistua, yhteiskunta ei ollut kovin siunauksellinen, ihmiskunta jakaantuu liittolaisin ja biomassaan, esimerkiksi vieras on aina liittolainen, nainen ei pitänyt ihailijoista joten ilmoitin olevani venäläinen aasi ihaa-ilja, tie on rakennettu oletettavasti hiedasta, kuka viheltää intohimoisimmin ylittäessään pienen kukkulan, itsensä polkupyörällä ohittaja kuuluu oikea vastaus, itsensä voi ohittaa usealla polkupyörällä peräjälkeen, kukaan ei ottanut vakavasti murhajuttujani koska surmaväline oli aina liian lempeä ja runollinen, olen runoilija enkä mikään remonttipelle huusin, niinhän sinä väität sanoi torinväki, mutta kaikki me olemme remonttipellejä, se että väität olevasi runoilija todistaa sen aivan erityisesti, no voinhan minä olla remonttipelle teidän mieliksenne sanoin, silloin sain niskaani taatelipaakkuja, torilla tuoksui siis taateli, kuin kadonnut lempi se tuoksui juu

Olen asentanut nilkkoihin hernepussit, jotta kävely kuulostaisi enemmän muinaiselta vaellukselta.

Mutta silloin paikalle lehahti hikinen lintu ja minä sanoin: ida, idylchen, miksi minä vielä sinua sanoisin, idulaatio, mikä lintu tuo on, kauheaa etten tunnista lintuja, se on perinnöllistä, mutta jos se on perinnöllistä, se tarkoittaa että evoluutio viisaudessaan varasi linnuntunnistukseen tarkoitetun aivolohkoni johonkin muuhun käyttöön, ehkäpä lemmenlurituksiin?

Ajelen kalkkunavaunuilla lierihatussa heinäsirkukseen, sielu kainalossa, kaupungin tyttäret huutavat halo!, huonekaluliikkeiden jälkeen alkaa Meksiko

Iljanteella tapasin Kolja-ystävän. Hei hei Kolja, huutelin. En minä ole Kolja, hän sanoi äkäisesti, minä olen sheriffi. Anteeksi, sanoin tyynnyttelevästi, olen unohtanut sen. Et ole unohtanut, hän sanoi vielä äkäisemmin, minusta tuli sheriffi vasta äsken.

Hän istui kivellä ja puri heinää, mitä nyt välillä kalasteli. Monet mahdollisuudet hän oli jo valintojen kautta rajannut elämästään pois, mutta vielä lukuisammat olivat vielä edessä. Olisin käynyt hihkumaan hänelle tätä asiaa, mutta tuli melatoniininvärinen Datsun ja vei hänet kaupunkiin. Ehkä se oli viimeinen kerta kun hänet näin. Mutta todennäköisemmin tapaisin hänet aamulla Teboililla.

Läksin siitä kotia kohti. Minullako muka koti? On kuin onkin: kellarista laajennettu kasvihuone-rinnetarha. Kellarin rinteenpuoleiseen seinään puhkaisin isot ikkunat, niiden eteen rakensin kasvihuoneen jossa nautiskelen mandariineja helmikuussa.

Kesken jynssäyksen juoksin ulos kirkkaaseen aamuun. Oli langennut juhannus. Eihän silloin, muistin, voi olla aamua, kun ei ole yötäkään. Siispä palasin takaisin jynssäämään, tomua, saastaa ja ryönää.

Katkerana muistelen yhtäkin vuokralaitosta. Heillä oli ylijäämäpesukone, joka minun piti saada käyttööni alpakannahkaa vastaan. "Siinä oli reikiä", he sanoivat, "kelpasi kuitenkin", minä sanoin, "nahka takaisin", minä sanoin, "tai pesukone", minä sanoin, "rikoitte sopimuksen", he sanoivat, "mutta arvatkaa mitä minä kohta rikon", minä sanoin.

Astuin kadulle ja siinä hohtikin heti kutsuvana vuokralaitoksen toimiston ikkuna, jota aloin terhakkaasti läiskiä alpakannahalla, paremmalla kuin se jonka he anastivat. Itse asiassa - muistin - alpakka on mukahopeaa, ja minulla oli mukanani hopeakauha. Särjin ikkunan kauhalla. Myöhemmin kuulusteluissa sanoin, ettei ikkunaa voi särkeä alpakannahalla, ja kun minulta kysyttiin hopeakauhasta, tähdensin ettei se ole aitoa alpakkaa.

Tapahtumat uuvuttivat minut sen verran vakavasti, että yritin seuraavaa vuokrasuhdetta vasta kolmen vuoden päästä. Nykyinen vuokrasuhteeni on loistava ja olen valmis panostamaan siihen jatkossakin. Omat haasteensa siinäkin on, mutta niin on kaikissa suhteissa, eikä tässä iässä jaksa muuttaa koko ajan.

Parempi yksi kaikkivoipa työkalu kuin kymmenen rajallista. Työkalut järjestetään kaikkivoipuusperiaatteen mukaan. Järjestely on aiheuttanut selkkauksia tiedekuntien ja koulujen välille, onhan yhden linssi toisen taltta ja niin edelleen. Frankensteinin paradoksin mukaan pallo ylittää kiistat jäämällä kaikissa katsannoissa viimeiseksi.

Taivaallinen ravistaja koivulehdossa kulkijan yllä

Kotini lähellä on seutuja joissa on asuttu iän kaiket ties missä montuissa ja kuoppiloissa. Tietä pystyy ajamaan joten kuten ja rotkot putoavat molemmin puolin. Alhaalla on lampia joiden syvyys on heti rannassa toistakymmentä metriä. Tytär pelkää mutta se ei johdu jyrkänteistä vaan siitä että seutu on kovin hullu. En ole tavannut moista muualla kuin Bruno Schulzin parantolareissulla. Ja minua nuo paikat vetävät tietenkin puoleensa.

Pihlajavartinen peura

Tsaari majaili majassa, pienessä Suomenmaassa, suuriruhtinaskunnassaan. Oli aika metsästää karhu. Kuninkaalliset karhunhätistelijät juoksivat kuusistoihin. Kansanlöytäjä korkialla törmällä luuli kansan löytäneensä, vaikka oli löytänyt vain yhden sielunsa nurkan jota ryhtyi nyt vaikeasti sisustamaan.

Agorantäysi hälinää, näkyjennäkijä poimuakvaariossa, renessanssikälättäjä ja pilkkarinki keskiaikaisen kansainvaellusmaantien ahtaudessa

urbaanilla päänsäryllä on kuution muoto

Hipit, papit ia harpynsoitajat
yxis tuumin naton aicowat

Valtionrajojen muotoinen täsmäatomipommi

Hän esittelee pihaa niin että piha parka jää jälkeen, paitsi puro; tarhan idänpuoleista, mädännyttä osaa hän hieman valittelee mutta lupaa sille loistavaa tulevaisuutta, ja kun katsomme häntä, vakuutumme, että mädän tarhan tulevaisuus on paitsi vilkas ja leikkisä, myös tavoittamattoman suloinen.

Seitsemän sormusta kääpiöt hukkasivat
ja seitsemän jumalaa tonki niitä maasta

Olen lähdössä uuteen maahan kiristämään laturin hihnaa. Seison lierihattu kädessä korjaamon pihalla jyrkänteen päällä. Pihaa on pitänyt levittää rotkon suuntaan korjaamoa laajennettaessa. Täyttömaata ei ole tietenkään kaadettu rotkoon vaan on valettu erillinen kieleke. Panssarivaunun laturin hihnan kiristys ei ole yhtä helppoa kuin henkilöauton, ja korjaaja on hakenut 2 apulaista pyörittämään jotakin napakelkan tapaista.

ja että maito piimäks muuttuisi, mummo vaarin kolkkaisi ja ikivihanta kukertuis

Siinä puistotiellä lohduttomana kävellessään ja pajukon silloin tällöin sivaltaessa hänen merenpuoleista poskeaan hän oikein nieleskellen toivoi että nosturi siitä hänet nostaisi ja kaaressa mereen leiskauttaisi

Voltti hengen olympialaisissa

ylioppilaat näyttävät kokoomuslaisilta

Joka seisoo, katsokoon ettei hypähdä

Rakennukset näyttävät olevan romahtamaisillaan, paitsi se, jonka ikkunasta kulloinkin muita tarkkailee.

ilo nuoren tyhjä sali jonne laskea leegionsa

Taapeloin suntion kanssa lautoja toukokuussa. Männyt ovat menettäneet korkeutensa, itkeskelin. Suntio lohdutteli minua reilusti ja isällisesti.

Oli aika syödä eväät. Suntio tarjosi minulle amerikkalaista porsassoijaa: sopii myös kasvissyöjille, jalostettu sika kuroo ympärilleen eräänlaisen soijapatjan ja luo sen keväällä. Sika elää pitkän elämän eikä sitä tapeta, vuodessa se tuottaa puolitoista tonnia soijalaardia. Maistuu vähän nötkötiltä. Sitä voi vaikka kierittää jauhoissa ja paistaa.

metsän rajassa ol' semmoinen iso kuusikko ol' märkää lunta nivusiin ol' traktori ol' moottorikelkka ol' koneet kaikki jäässä ol' kuutamo ol' autiota ol' sinistä ol' tyyntä ol' vai ol'ko ol'isiko kuitenkin vähän tuullut pohjoisesta ol'han se tuulensuojassa se paikka ja raskasta ol' kaikki tippui ja märkää ol' ihanpa masennusta ol' ajattelin miten tästä nousta kun niin lohdutonta ol' talvi ol' pimeää ol' tämäkä se loppuni ol' mutta sepä siinä mielen virkisti kun niin kummallisen raskas olo ja keli ol' että ol'ko ol'lenkaan tästä maailmasta se tunnelma siinä lumottuhan se ol' se paikka ja hetki se muistoissani ol' kunnes yritin kokea saman uudestaan kun samanlainen keli muka ol' ja niin ol'kin mutta ei se samalta tuntunut vaan ikävää ol' ja pettymys ol' ahneella paskanen loppu ol'

pietistiseura jakaantui sinne ah sinne- ja tähänkaipaaviin

kellarissa hänen äänensä muuttui lehmämäiseksi

Ja sitten kun minä löydän sen todellisen lääkärin, keräämme kampsut ja lähdemme suorittamaan pikku vallankaappauksen.

Ajan autolla 45 asteen kulmassa, kun hymynhyydyttäjä vaatii pysähtymään. Hän väläyttää ydinräjähdyksen jälkeistä katunäkymää, jossa hymyni on vääristynyt kuolevan irveeksi. Otan vähemmän eloisan viivytyshymyn ehtiäkseni ajatella kenen asioilla hän liikkuu.

Kohtalokas askelvirhe romantiikan lähtökuopissa

On epäystävällistä tuolla tavalla lentää muita korkeammalla, tervehtämättömissä.

Mutta kukas se tuolla metsän yllä lentelee, kaivosyhtiön helikopteripa se siellä liihoittaa

Tämä yhteiskunta on kiusannut minua pennusta asti ja vahtinut mustasukkaisena kivikossa kun olen kävellyt pellolla heinä suussa.

Mutta voisipa Nato järjestää iloksemme Suomenlinnan kunniapommituksen

Muurari syöksyi salista pää kolmantena jalkana. En ole eläissäni nähnyt niin nopeaa muuraria. Tyypillisesti syy tällaiseen on jokin hengenvaarallinen sähkö- tai vesiasian unohtaminen. Liikahdin tullakseni apuun, mutta onnistuin vain horjahtamaan hänen tielleen niin että pölyiset haalarimme tömähtivät yhteen kuin sementtisäkit.

Ei olla enää kavereita, ehdottivat lapset toisilleen

Kesken konsertin pianisti päätti alkaa tunkeutua flyygelin uumeniin, tehdäkseen lopullisesti selvän pitkäaikaisesta vihollisestaan. Vasta parantunut pianisti suljetaan mielisairaalaan.

Millaisia runoja kirjoitatte, hyvä herra, jos mielenne taustaverhojen hämärissä hiipivät ikään kuin vorot ja vonkaajat?

Nyt rouva tulee ja siivoaa koko talon kuhnureista ja kuhnustelijoista. He lentävät keoksi talon taakse ja alkavat siinä elehtiä kuin tassuaan nuoleva kissa. Aurinko laskee, kartano jäähtyy.

Avioliittoa kutsuttiin makaaberiksi, koska vieraille tarjottiin kahvit aina makuuhuoneessa, ison telttasängyn varjossa. Ja oli kuin liepeiden takana olisi käynyt pieni tuulonen.

Sitä paitsi aula on täynnä valhettelijoita, kaikki aulat, heitä valuu portaikosta ja he paukuttavat valheen hiljaista runpua

Älyn kananlihaiset kukkulat

Tungettelevien ihmisten seurassa hosun käsilläni ja räpyttelen silmiäni pää kenossa, ettei niihin vain tuikkaisi jotain terävää.

Kylmimpinä päivinä olisi hyvä olla lattian tilalla syvä luolasto jonka uumenissa kääpiöiden ahjot loimuavat.

Mielen ilmaiseminen on mahdotonta, sillä kaikki paikat, joissa mieltä voi ilmaista, ovat naurettavia, koska ne eivät ole jumalten tantere. Mutta jos mieltä voisi ilmaista jumalten tantereella, olisivat itse teko ja ilmaus naurettavia.

Avasin konepellin, ja sieltä löytyikin kadonnut ystäväni. Hänen takaansa kurkki toinen. Kadonneita ystäviä on jonkun verran ja he piilottelevat mielen sopukoissa, koska ihmismieli on rappeutunut! Onkohan, kysymme epäillen, sillä eikö pikemminkin muisti ole terävä!

Vierasperäinen murjaus

Joulukuusen tapaan huoneeseen voi tuoda muutakin sinne kuulumatonta, esimerkiksi vuohen tai paljon hiekkaa, ja katsoa millaiset juhlat siitä syntyy.

Minulla on auto, joka muistuttaa nurmelle levitettyä piknikliinaa koreineen ja seurueineen. Myös ilma ajoneuvon ympärillä on kesäisen lämmin ja tavoittamattoman etäinen. Kyydissä ei voi olla huomaamatta sairaaksitekevää pastelliutua jalkotilassa. Ajelun jälkeen olen ratkeamaisillani raivosta, kaikesta tuosta juuri pakkauksestaan vedetystä ja kemiallisesti pestystä huolettomuudesta. Raivokohtaus on aika paha, mutta läheisille se näyttäytyy pelkkänä poissaolokohtauksena.

Mutta eipä siitä tullut puhetta, koska olin niin kovasti kommunistina silloin.

Rintamakarkurit vaeltavat edelleen keskuudessamme.

Lahdella keinui lumpeenlehtiä, mutta insinööri sanoi: ei se ole lumme vaan lumpukka. Ja niin hän sanoi monesta muustakin asiasta, että se ei ole mikä se on vaan sijoiltaan turvonnut. Mökkiviikonlopusta ei tullut mitään.

Kyllä niin minä liihotan pienellä lentokoneella takaisin omaan vuoristokylääni, jossa siis ei ole muita asukkaita kuin minä ja parisataa kummitusta.

En ole kuullut, että minkään suomalaisen yliopiston professori olisi koskaan saanut luennolla raivokohtausta ja haukkunut opiskelijoita tahdottomaksi nautakarjaksi tai vastaavaa.

Merkeillä ei ole mitään merkitystä

Ole hiljaa, minulle sanottiin, vaikken ollut sanonut mitään. Sisäinen metelöintini oli häirinnyt heitä.

Keisari on aina ollut minulle ankara

Hän edusti sellaista murrossukupolvea, tai -ihmistyyppiä, tai -vastarintaa, joka ei osannut päättää ilmaisivatko hänen isoäitinsä tietyt tavat laajempaa aikansa pikkukaupunkien ja kauppaloiden porvariston kulttuuria, vai suvun tapoja, vaiko jopa, mikä olisi ollut jännittävintä, jonkinlaista isoäidin itsensä muotoiseksi kehittymistä, eikä hän sitten osannutkaan kertoa mitään isoäidistään, ei, milloin ikinä hän avasi suunsa, hän salasi visusti isoäitinsä, eikä se loppujen lopuksi ollut kovinkaan vaikeaa.

Hänen poliittinen vakaumuksensa on parhaillaan radiouutisia kuunteleva entisaikain kommunisti.

He pystyvät pitämään yhteyttä jumalallisen satelliitin välityksellä, mutta jos he yrittävät tavata toisensa, on siinä kuin kaksi hölmistynyttä nenäapinaa rappukäytävässä, naama ja paita roikkuen, sillä satelliitti on joutunut kuolleeseen kulmaan.

Niinpä niin, tunsin matemaatikon iloa tutkiessani syntejäni, eikä tällä ollut mitään tekemistä paatuneisuuden kanssa, sillä matemaatikon ilo on matemaatikon ilo.